Valtion talousarvioesityksessä ensi vuodelle esitetään kalastonhoitomaksuihin noin 15 prosentin korotusta. Sen arvioidaan kasvattavan vapaa-ajankalastajilta kerättävää vuotuista kalastonhoitomaksukertymää 1,4 miljoonalla eurolla. Tämä käytettäisiin esityksen mukaan kalavesien hoidon vahvistamiseen.
– Kyseessä oleva summa menisi kuitenkin kokonaan korvauksiin kalastusrasituksista vesialueiden omistajille, toteaa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö tiedotteessaan.
Taustalla on kalastuslakiuudistuksen jälkeinen trendi talousarvioon verrattuna pienemmistä kalastonhoitomaksukertymistä. Väitteiden mukaan varat eivät riitä kalastuksen ja kalakantojen hoidon eteen tehtävän työn rahoittamiseen.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö huomauttaa, että ennakoitu 1,4 miljoonan euron tulonlisäys väitetään käytettävän kalavesien hoidon vahvistamiseen, mutta se on kirjattu sataprosenttisesti omistajakorvauksiin. Vuonna 2018 omistajakorvaukset kattaisivat näin 40 prosenttia kalatalouden edistämisen määrärahoista.
Omistajakorvauksia maksetaan korvauksena yleiskalastusoikeuksiin kuuluvan viehekalastuksen aiheuttamasta kalastusrasituksesta.
Vapaa-ajankalastajat toteaa, ettei viehekalastuksen räjähdysmäisestä kasvusta ole viime vuosien ajalta minkäänlaista näyttöä, joten perusteita omistajakorvausten lisäämiselle ei ole. Vesien omistajille maksettavat korvaukset eivät myöskään ole korvamerkittyjä, vaan omistajat voivat käyttää rahat, miten haluavat.
– On suoranaista valehtelua väittää, että kalastonhoitomaksun korotus johtaisi kalavesien hoidon vahvistumiseen, teilaa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Markku Marttinen.
Lupakorotusta koskevassa lausunnossaan SVK epäili esitetyn lupahintojen korottamisen vähentävän satunnaisesti ja vesialueen omistukseen perustuvalla luvalla kalastavien maksuhalukkuutta.
– Tämä uusi vedätys tulee vaikuttamaan myös aktiivikalastajien luvanostointoon, joka voi pahimmillaan romahduttaa koko kalatalouskentän toimintaedellytykset tulevina vuosina, ennakoi Marttinen.
SVK vastustaa maksun korotuksia ja varoittaa, että korotuksesta saadun lisärahan kohdentaminen vesien omistajille tulee romahduttamaan sekä lupatulokertymän että kalatalouden toimintakyvyn.