Vankiloissa noin 50 väkivaltaiseen ekstremismiin liittyvää vankia

Rikosseuraamuslaitos Rise on havainnut vankiloissa yhteensä noin 50 vankia, jotka liittyvät väkivaltaiseen ekstremismiin. Osa näistä vangeista on jo vapautunut.

Ensimmäiset havainnot ilmiöstä on Risen mukaan saatu vuonna 2015. Vankiloissa on muun muassa havaittu väkivaltaiseen ekstremismiin viittaavaa materiaalia, saatu tietoa ryhmiin värväämisestä sekä havaittu vihapuhetta länsimaita kohtaan.

Rise kertoo käynnistäneensä hankkeita, joilla pyritään tunnistamaan ilmiö ja puuttumaan siihen.

Vantaan vankilassa on käynnissä väkivaltaisen ekstremismin tunnistamiseen liittyvä hanke. Lisäksi Vuolle Setlementti aloitti vuoden 2016 alusta RAY:n rahoituksella valtakunnallisen Radinet-hankkeen, jonka tarkoituksena on luoda Suomeen exit-malli helpottamaan väkivaltaisista äärijärjestöistä irrottautumista.

Sisäministeriö nosti esille julkaisussaan Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaus 1/2017, että väkivaltaista ekstremismiä on myös Suomen vankiloissa. Julkaisun mukaan väkivaltaisella ekstremismillä tarkoitetaan sitä, että väkivaltaa käytetään, sillä uhataan, siihen kannustetaan tai se oikeutetaan aatemaailmalla perustellen.

Mainos