”Vankeja ei vapauteta säästösyistä”

Rikosseuraamuslaitos Risen pääjohtaja Esa Vesterbacka oikaisee julkisuudessa olleita näkemyksiä vankien vapauttamisesta säästösyistä.

Pääjohtaja Esa Vesterbacka toteaa, että valtioneuvoston keväällä tekemä kehyspäätös merkitsee mittavia säästöjä Rikosseuraamuslaitokselle.

– Kehyspäätöksen mukaiseen määrärahakehykseen sopeutuminen edellyttää vankilaverkoston supistamista ja henkilöstön määrän vähentämistä. Säästötoimien valmistelu on jo käynnistynyt Rikosseuraamuslaitoksessa. Säästöt eivät kuitenkaan ole syy vankien määrän vähenemiseen eikä peruste vapauttaa vankia vankilasta, pääjohtaja painottaa.

– Näin ei myöskään ole menetelty eikä menetellä. Rikosseuraamuslaitos toimeenpanee tuomioistuimen tuomitsemat rangaistukset voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti, hän jatkaa.

Vesterbacka huomauttaa myös, että häpeärangaistus ei kuulu Suomen seuraamusjärjestelmään eikä nykyaikaiseen, inhimilliseen rangaistuksen täytäntöönpanoon.

– Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana. Rikosseuraamuslaitoksen käsityksen mukaan häpeärangaistus ei voi olla vankeudelle vaihtoehtoinen rangaistus tulevaisuudessakaan, Vesterbacka toteaa.

Mainos