Vanhuksille vaaditaan lailla oikeutta ulkoiluun

SDP:n Ilmari Nurmisen lakialoitteen on allekirjoittanut noin 50 kansanedustajaa.

SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen vaatii tekemässään lakialoitteessa laitoshoidossa oleville vanhuksille oikeutta päivittäiseen ulkoiluun.

‒ Liian monen on pakko olla nyt sisällä. THL:n tutkimuksen mukaan puolet vanhuspalveluiden piirissä olevista iäkkäistä kokee, ettei pääse riittävästi ulkoilemaan, Nurminen perustelee tiedotteessaan.

Nurminen muistuttaa, että vangeillakin on lakisääteinen oikeus päivittäiseen ulkoiluun. Nurmisen aloitteen on allekirjoittanut noin 50 kansanedustajaa.

– Oikeus ulkoiluun on perusoikeus ja sen pitäisi toteutua kaikkien kohdalla koko Suomessa, Nurminen perustelee.

Ilmari Nurmisen mukaan puutteet vanhusten toimintakyvyssä saattavat nykyisin rajoittaa heidän mahdollisuuttaan ulkoiluun. Oikeus lakisääteinen ulkoiluun ei Nurmisen mielestä välttämättä lisää vanhustenhoidon kustannuksia.

– Töiden uudelleen järjestelyillä, tilaratkaisuilla ja nykyistä tiiviimmällä yhteistyöllä erilaisten järjestöjen kanssa asia on mahdollista toteuttaa, Nurminen päättää.

Mainos