Poliisiammattikorkeakoulun tilastojen mukaan iäkkäisiin kohdistuneet omaisuusrikokset ovat lisääntyneet selvästi viime vuosina. Myös vammaisilla on suuri riski joutua omaisuusrikoksen uhriksi. Tyypillisimmät rikokset ovat lompakko ja käsilaukku- sekä pankki- ja luottokortti varkauksia. Niin ikään tapahtuu myös rahan huijaamista, koruvarkauksia ja muun omaisuuden viemistä.
Vuonna 2012 Espoossa vammaisten asumispalveluyksikössä tapahtui varkaus, jossa kahden vammaisen henkilön tileiltä vietiin heidän pankkikorttejaan käyttäen rahaa yhteensä yli 3000 euroa. Helmikuussa 2014 uutisoitiin Lappeenrannassa hoivakodissa tapahtuneista rahavarkauksista ja maanantaina taasen Joensuussa palvelutalossa tapahtuneista rahavarkauksista.
Arja Juvosen mielestä Espoossa asumispalveluyksikössä tapahtunut vammaisiin kohdistuneet pankkikorttivarkaudet ovat tyyppiesimerkkejä siitä, millaista oikeutta rikoksen uhriksi joutunut voi Suomessa saada.
– Poliisi ei välttämättä kykene selvittämään tällaisia rikoksia, vaan uhri joutuu nuolemaan omat haavansa. Espoon varkaasta oli jopa turvakameran kuvaa saatavilla, mutta tapausta ei ole silti onnistuttu selvittämään, hän sanoo.
Hoivayksikössä tapahtuvista varkauksista saatetaan hänen mukaansa myös vaieta tai niitä jopa hyssytellään.
– Varkausrikokset ovat pelottavia, leimaavia ja saattavat asettaa hoivayksikön huonoon valoon, Juvonen arvioi.
– Kotihoitoa ollaan Suomessa lisäämässä hallituksen kaavailemien rakennepakettisäästöjen myötä. Hoitohenkilökunta laajenee ja työnkuvat muuttuvat, kelpoisuusehtoja ollaan löyhentämässä ja hoitajien liikkuvuus lisääntyy. Omaisuusrikoksien ennaltaehkäisemiseksi on ryhdyttävä toimimaan ja muun muassa hoitohenkilökunnan rikostaustojen selvittäminen tulisi ottaa mukaan keskusteluun, Juvonen vaatii.
Juvonen on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen asianomaisen ministerin vastattavaksi.