Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL:n mukaan käytettyjen rivitaloasuntojen talojen kauppa kasvoi huhtikuussa yli 7,5 prosenttia viime vuoden huhtikuuhun verrattuna.
Omakotitalojen kauppa puolestaan lisääntyi lähes 5 prosenttia edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna.
Käytettyjen kerrostaloasuntojen kauppaan kirjattiin lisäystä reilu 2,3 prosenttia edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna.
Asuntokaupan kauppamäärien aallonpohja koettiin vuonna 2014. Viime vuonna kauppa lähti kasvuun, ja vuoden 2015 jälkimmäinen vuosipuolikas oli myös kiinteistönvälitysalan yritysten liikevaihdossa 2010-luvun paras puolisko.
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malilan mukaan odotuksena on, että kaupan vahvistuminen jatkuu myös tänä vuonna.
– Kokonaislukujen valossa käytettyjen asuntojen kauppamäärien kasvu ei ole kuitenkaan alkuvuonna jatkunut aivan siinä tahdissa kuin ennakoitiin. Kolmen pääasuntotyypin kauppojen kokonaiskertymä oli tammi-huhtikuussa 2016 likipitäen samalla tasolla kuin vuoden 2015 tammi-huhtikuussa. Vasta kevään loppuvaihe on tuonut kunnolla edellisvuotta vahvempaa kauppamäärien kasvua, hän sanoo.