Vanhempainvapaista on helppo puhua töissä, kertovat isät

Vuoden 2022 perhevapaauudistuksen jälkeen isien vanhempainvapaiden käyttö on kaksinkertaistunut.
Isien mukaan työpaikoilla suhtaudutaan perhevapaisiin myönteisesti. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN
Isien mukaan työpaikoilla suhtaudutaan perhevapaisiin myönteisesti. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN
Isien mukaan työpaikoilla suhtaudutaan perhevapaisiin myönteisesti. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN
Isien mukaan työpaikoilla suhtaudutaan perhevapaisiin myönteisesti. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN

Lähes yhdeksän kymmenestä isästä kokee, että vanhempainvapaa on helppo ottaa puheeksi työpaikalla, tiedottaa Kela. Lähes puolet kertoo esihenkilön kannustaneen perhevapaan käyttämiseen ja 41 prosenttia saaneensa kannustusta työtovereilta.

Kielteiset kokemukset ovat selkeästi harvinaisempia. Viisi prosenttia isistä kertoo työtovereiden ja neljä prosenttia esihenkilön kommentoineen perhevapaalle jäämistä kielteiseen sävyyn. Kolme prosenttia kertoo, että heidän työtehtävänsä tai asemansa heikentyivät ja yksi prosentti kertoo tulleensa irtisanotuksi perhevapaan takia.

– Tulokset kertovat ilahduttavasti siitä, että isien perhevapaisiin suhtaudutaan työpaikoilla pääosin myönteisesti. Työpaikan ilmapiirillä ja käytännöillä voi olla ratkaiseva merkitys sille, kuinka suuren roolin pienen lapsensa hoivavastuusta isä kokee voivansa ottaa, Kelan tutkija Anna Grahn sanoo tiedotteessa.

Vanhempainvapaan pituus on yhteydessä siihen, kuinka helpoksi isät kokivat vapaan puheeksi ottamisen työpaikalla. Enintään kolme viikkoa vapaata pitäneistä isistä 89 prosenttia koki vapaan puheeksi ottamisen helpoksi, vertailun vuoksi kuusi ja puoli kuukautta vapaata käyttäneistä vastaava osuus oli 76 prosenttia.

Johtajina tai eritysasiantuntijatehtävissä toimivat kokivat muita useammin esihenkilön kannustusta perhevapaiden käyttöön. Heistä 56 prosenttia kertoi esihenkilön kannustaneen vapaan käyttämiseen. Palvelu- ja myyntityötä tekevistä isistä 46 prosenttia kertoi saaneensa esihenkilöltään kannustuksesta, asiantuntija- ja toimistotyötä tekevistä 44 prosenttia ja työntekijäammateissa olevista 43 prosenttia.

Perhevapaakysely 2025 -tutkimus toteutettiin Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä vuoden 2025 lopulla. Se kohdennettiin 1–2-vuotiaiden lasten vanhemmille. Kyselyyn vastasi 1 556 isää ja 1 793 äitiä. Isien vastausaste oli 22 prosenttia ja äitien 36 prosenttia.

Matias Marttisen mukaan lapsihaaveen toteutuminen ei saa riippua rahasta.
Isät jäävät hoitovapaalle aiempaa harvemmin.
Mainos