Vanhemmat pelkäävät lasten tapaturmia – etenkin liikenteessä

Suomalaiset vanhemmat pelkäävät eniten tapaturmia silloin, kun lapsi liikkuu yksin tai kavereiden kanssa liikenteessä

Ifin ja Kalevan teettämän tutkimuksen mukaan lapsille sattuu tapaturmia eniten ulkoillessa, koulussa tai kotimatkalla, harrastuksissa sekä kotona.

Huoli lapsen turvallisuudesta on läsnä vanhempien arjessa. Yhteensä 68 prosenttia kyselyyn vastanneista pelkää, että omalle lapselle sattuu tapaturma. Naiset pelkäävät lastensa puolesta hieman enemmän kuin miehet.

Erityisesti vanhemmat, joilla on 7–12-vuotiaita lapsia, pelkäävät jälkikasvullensa sattuvan tapaturman mahdollisuutta.

Kyselyyn vastanneista suomalaisista vanhemmista 58 prosenttia pelkää eniten sitä, että omalle lapselle sattuu tapaturma liikenteessä. Huoli oli suurinta Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Seuraavaksi eniten, 12 prosenttia vastaajista, pelkää tapaturman sattuvan silloin, kun lapsi touhuaa ja leikkii kavereidensa kanssa ulkona.

Reilulle neljäsosalle (27 %) kyselyyn vastanneista vanhemmista, joilla on vähintään yksi lapsi, on sattunut vähintään yksi tapaturma vuoden aikana. Tapaturmille altistumisessa ei ole suuria eroja lasten sukupuolen ja iän perusteella.

Yleisimpiä lapsille sattuneita tapaturmia ovat kaatuminen, johonkin esineeseen tai esteeseen itsensä satuttaminen, jonkin kehonosan vääntyminen ja putoaminen.

Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland If Vahinkovakuutusyhtiön ja Keskinäisen Vakuutusyhtiö Kalevan toimeksiannosta. Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 19.–24.6. välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 502 suomalaista, joilla on vähintään yksi lapsi. Vastaajajoukossa painotettiin 18–55-vuotiasta väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan.

Mainos