Vanhemmat kannattavat liikennekasvatuksen lisäämistä koulussa

Liikenneturvan koko väestölle suunnattuun kyselyyn vastanneista suomalaisista 86 prosenttia haluaa lisätä liikennekasvatuksen määrää nykyisestään peruskouluissa. Loput vastaajista pitävät nykyistä määrää sopivana.

Juuri kukaan vastaajista ei halua, että liikennekasvatusta vähennettäisiin tai että se poistettaisiin kokonaan opetussuunnitelmasta. Lisäksi 88 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että liikenneopetusta tulisi olla peruskoulussa kaikilla luokilla. Erityisesti yläkoulujen ja toisen asteen liikennekasvatukseen tulisi kiinnittää huomiota.

Liikenneturvan lapsiperheiden vanhemmille suuntaaman kyselyn mukaan 75 prosenttia peruskouluikäisten lasten vanhemmista on sitä mieltä, että liikennekasvatuksen määrää tulisi lisätä opetussuunnitelmaa uusittaessa. Vanhempien toivoma liikennekasvatuksen tuntimäärä vuotta kohden on noin 12 tuntia. Tämän ei kuitenkaan uskota toteutuvan tällä hetkellä.

– Selvitykset osoittavat, että liikennekasvatusta arvostetaan ja halutaan opetukseen. Se on ymmärrettävää, sillä liikenne saattaa aiheuttaa lapselle turvallisuusuhkia päivittäin. Tilannearviointikyky kehittyy lapsella vasta kokemuksen myötä, koulutuspäällikkö Antero Lammi Liikenneturvasta sanoo.

Lapsen valmiudet liikkua liikenteessä itsenäisesti kehittyvät vähitellen. Liikkumista edistävät turvallisen liikenneympäristön ja turvavälineiden käytön lisäksi tavoitteellinen ja jatkuva liikennekasvatus. Lapsiperheiden vanhemmille suunnattuun kyselyyn vastanneiden mielestä vastuu liikennekasvatuksesta tulisi olla kodilla ja koululla yhteisesti.

– Vaikka perhe onkin tärkein vaikuttaja, päiväkoti ja koulu tukevat vanhempien työtä. Tuloksellisinta liikennekasvatus on silloin, kun sitä toteutetaan yhteistyössä koko ympäröivän yhteisön kanssa. Eri tahoilta tulevat viestit tukevat lapsen oppimista, Lammi muistuttaa.

Liikenneturva on esittänyt, että liikennekasvatusta tulisi olla kouluissa jokaisella vuosiluokalla neljä tuntia. Liikenneturva tarjoaa opettajille liikennekasvatuksen täydennyskoulutusta ja tuottaa asiasisältöjä ja toimintamalleja opetuksen tueksi.

Mainos