Vuoden 2019 aikana Kiinassa siepattiin ja piilotettiin lähes 80[nbsp]000 lasta huoltajien toimesta, uutisoi CNN.
Luku vastaa vuosittaisia lukemia, jotka saattavat olla jopa raportoituja korkeampia, sillä kaikki tapaukset eivät päädy julkisuuteen tai tuomioistuimeen selvitettäväksi. Lasten sieppaukset kohdistuivat tavallisimmin alle kuusivuotiaisiin poikiin.
Tapaukset noudattavat usein samaa kaavaa – sieppaaja ottaa ja piilottaa lapsen toiselta huoltajalta, tyypillisesti ystävien ja sukulaisten avustamana. Toista vanhemmista, yleensä lapsen äitiä, estetään näkemästä lastaan, tai edes tietämästä tämän olinpaikkaa.
Asiantuntijoiden mukaan lasten sieppausten takana on useita syitä. Kiinassa ja muualla Aasiassa yhteishuoltajuus vanhempien eron jälkeen on harvinaista, ja yleinen asenne on, että perheen hajottua lapsen tulisi siirtyä asumaan toisen vanhemman luo.
Yksi tavallisista syistä lasten sieppaamiseen on myös systemaattinen lähisuhdeväkivallan harjoittaminen. Tilastojen mukaan 39% eronneista kiinalaisista pariskunnista raportoivat eroamisen syyksi väkivallan parisuhteessa. Tilanne saattaa lopulta eskaloitua toisen osapuolen kontrollointiin lapsen välityksellä.
Myös Kiinan lakijärjestelmä on tunnistettu ongelmalliseksi. Sieppaaja ei yleensä joudu vastuuseen teoistaan, saati että laki valvoisi vanhempien oikeuksia lasten luona vierailuun tai väkivaltaa vastaan. Nyt työstön alla onkin uusi perhelaki, joka tulee astumaan voimaan muutaman viikon kuluttua. Uuden lain mukaan lapsen sieppaaminen toiselta huoltajalta on rangaistava teko.
Uudistus on lupaava askel Kiinan yhteiskunnassa, mutta ei täysin riitä ongelman selvittämiseen. Esimerkiksi monelle äidille, joka on jo ehtinyt menettää huoltajuutensa, lakiuudistus tulee liian myöhään.
– Lapset kasvavat ja kehittyvät nopeasti, ja aikaa ei voi ansaita takaisin, sanoo pekingiläinen kiinalaisäiti Dai Xiao Lei CNN:lle.