Pelaajabarometrin mukaan digitaalisia pelejä pelaa aktiivisesti 94,8 prosenttia 10-19-vuotiaista ja 56 prosenttia 10-75-vuotiaista suomalaisista.
Keskustelu mediasisällöistä lapsen kanssa on tehokkain keino ehkäistä median kuluttamisesta johtuvia haittoja, kuten ahdistusta ja ongelmallista pelaamista, sanoo Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö.
Vanhemmista suurin osa keskustelee lastensa kanssa elokuvien ja TV-ohjelmien sisällöistä, mutta digitaalisten pelien sisällöistä keskustelua käydään merkittävästi vähemmän.
– Kolmannes vanhemmista ei keskustele lainkaan lastensa kanssa digitaalisten pelien sisällöistä,kertoo Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön teettämä tutkimus.
Sen mukaan digitaalisten pelien ikärajamerkinnät myös tunnetaan huonommin kuin elokuvien ja televisio-ohjelmien merkinnät.
Vanhemmista lähes puolet (49,3 %) eivät osaa nimetä videopelien ikärajoja spontaanisti, kun elokuvien ja televisio-ohjelmien kohdalla vastaavia henkilöitä on alle yksi kolmannes (29,5 %). Elokuvien, televisio-ohjelmien ja digitaalisten pelien ikärajat ovat samat (Sallittu, 7, 12, 16 ja 18).
Tutkimus toteutettiin viime kesänä Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen tilaamana ja Innolink Research Oy:n toteuttamana. Vastaajina oli 1001 yli 18-vuotiasta vanhempaa.