Vanhat ihmiset käyttävät nettiä yhä enemmän

Internetin käyttö medioiden seuraamiseen ja viestintään on lisääntynyt vuodentakaisesta.

Suomalaiset käyttävät Tilastokeskuksen mukaan internetiä yleisimmin viestintään, medioiden seuraamiseen, ostoksiin ja asioiden hoitamiseen.

Suomalaisista 16–89-vuotiaista käyttää keväällä tehdyn kyselyn mukaan 82 prosenttia internetiä useasti päivän aikana. Osuus kasvoi vuodentakaisesta kolme prosenttiyksikköä. Netin käyttö useasti päivässä on yleistynyt etenkin yli 65-vuotiailla.

Viestintätavoista yleisin on sähköposti, jota oli viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttänyt 87 prosenttia suomalaisista. Älypuhelimella oli pikaviestinyt 76 prosenttia ja internet-puheluita soittanut 72 prosenttia suomalaisista. Internet-puheluiden soittaminen yleistyi vuodentakaisesta 12 prosenttiyksikköä.

Medioista internetissä seurataan yleisimmin verkkolehtiä ja televisioyhtiöiden uutissivuja. Niitä oli viimeisen kolmen kuukauden aikana lukenut 85 prosenttia kyselyn vastaajista, mikä oli yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.

Televisioyhtiöiden nettitelevisiopalveluja katsoi 74 prosenttia suomalaisista ja maksullisia tilausvideopalveluja 49 prosenttia.

Yhteisöpalveluita seurasi viimeisen kolmen kuukauden aikana 69 prosenttia vastaajista, kun viime vuonna heitä oli 61 prosenttia. Suhteellisesti suurinta kasvu oli vanhimmissa ikäryhmissä. Suosituin oli Facebook ja seuraavina tulivat WhatsApp ja Instagram.

Asioiden hoitamisesta netissä yleisintä on verkkopankin käyttö. Verkkopankkia oli viimeisen kolmen kuukauden käyttänyt 87 prosenttia suomalaisista. Viranomaisille oli 68 prosenttia oli lähettänyt netin kautta virallisen lomakkeen viimeisen vuoden aikana. Ajan lääkärille oli varannut 50 prosenttia.

Ostoksia netin kautta teki viimeisten kolmen kuukauden aikana 54 prosenttia suomalaisista. Myös ostokerrat lisääntyivät ja verkko-ostoksiin käytetty rahamäärä kasvoi jonkun verran. Ruoka-annoksia ravintoloista tilasi 17 prosenttia suomalaisista.

Kodin turvajärjestelmiä oli netin kautta käyttänyt joka kymmenes. Kodin lämmitys- ja valaistusjärjestelmiä käytti seitsemän prosenttia. Internetiin liitettyjen laitteiden käytössä suosituimpia olivat älykellot, kuntoilu- ja turvalaitteet, joita käytti 30 prosenttia vastaajista.

Tutkimuksen tiedot kerätiin web-lomakkeella ja puhelinhaastatteluilla 20.3 – 10.6. Korona-viruksen aiheuttama tilanne oli Tilastokeskuksen mukaan ehtinyt vaikuttaa tuloksiin jossain määrin.

Mainos