Vanhainkodin sulkeminen suihkun takia puhutti eduskuntaa

Lakiesitys kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämisestä sai kansanedustajat puhumaan Itä-Uudenmaan Pukkilan tapauksesta.

Kansanedustajille luovutettiin vanhainkodin asiasta 800 pukkilalaisen adressi viime syksynä.

Keskiviikkona keskustelun joustamattomista vaatimuksista aloitti kokoomuksen Timo Heinonen (kok.). Hän ihmetteli esillä ollutta hoivakotien sulkemista puoli neliötä liian pienten huoneiden perusteella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Arja Juvosen (ps.) muistutettua erilaisten tilaratkaisujen tarpeesta eri ihmisille Heinonen täsmensi tarkoittaneensa nimenomaan joustamattomia neliövaateita.

Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner toi esiin pienen Pukkilan vanhainkodin myynnin kiinteistöalan yrittäjälle. Tämä saneerasi sen 2011 viimeisen päälle. ”Siihen olisi ollut pukkilalaisia vanhuksia menossa vaikka kuinka paljon”.

Kunta oli hankkeelle myötämielinen ja vanhainkodin pyörittämisestä kiinnostuneet yrittäjät löytyivät. Pukkila ostaa silti yhä vastaavia palveluja satojen kilometrien päästä, sillä puolella miljoonalla eurolla remontoidun vanhainkodin asunnot eivät vastanneet normeja.

Poimintoja videosisällöistämme

Niistä puuttui asuntokohtainen suihku. Suihkut olivat käytävän päässä, jonka vuoksi laitos ei saanut toimintalupia.

– Että kohtuuttomuuksiin on menty lainsäädännössä, Ruohonen-Lerner totesi.

Arja Juvosen mukaan ”monesti juuri nämä kosteat tilat ovat ongelmana. Vaatimuksena on, että jokaisella henkilöllä tulisi olla se oma wc ja kenties suihku siellä huoneessa, ja se estää sitten useamman ihmisen sinne huoneeseen asuttamisen”.

Ruohonen-Lerner totesi, että ”on aivan kohtuutonta, että tälle yksityiselle yritykselle asetetaan suurempia velvoitteita niitten toimitilojen ja olosuhteiden kannalta. Olen sitä mieltä, että niiden edellytysten pitäisi olla yhdenmukaiset”.

Kokoomuksen Heikki Auton mukaan Suomen kuntakarttaa 1860-luvulla piirrettäessä ei arvattu, miten iso menestystarina seurakuntien jaotuksen pohjalta luoduista hallintoyksiköistä tulee.

– Nämä perinteiset kunnat, joiksi jokainen meistä oman kotikuntansakin varmaan tunnistaa viime vuosien kuntarajamuutoksista huolimatta, ovat käyneet liian pieniksi yksiköiksi huolehtimaan koko tästä raskaasta palvelutaakasta ja kaikista niistä yli 1 500 lakisääteisestä palvelusta, jotka tässäkin keskustelun kuluessa on moneen kertaan jo mainittu, Autto sanoi.

Mainos