Lauantaina Tampereella toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 60 taksia, joista 33:ssa oli huomautettavaa. Liikennevirhemaksuja määrättiin 25. Eniten puutteita todettiin tietojen esittämisessä.
Valvontaan osallistui kahdeksan poliisia liikennevalvonnasta ja kuusi poliisia talousrikostutkinnasta, neljä asiantuntijaa Traficomista sekä neljä verotarkastajaa Verohallinnosta.
Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on liikaa.
Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ja ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta.
– Seuraamusten suuri lukumäärä osoitti valvonnan tärkeyden. Tampereella tarkastetuista 60 taksista 25:lle määrättiin liikennevirhemaksu. Sakkomääräyksiä ei jouduttu määräämään. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, jolloin asioiden pitääkin olla hyvin hoidossa. On kaikkien etu, että taksiliikenne on asiallista, avointa ja selkeää asiakkaille, toteaa ylikonstaapeli Petri Tynjälä Sisä-Suomen poliisista.
Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava muun muassa siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.
Hintatietojen tai nimi- ja yhteystietojen puuttuminen tai hyvin kirjavat esittämistavat ovat asiakkaan näkökulmasta katsottuna ongelmallisia, sillä niillä on vaikutusta asiakkaan ja kuluttajan oikeuksien toteutumiseen.
– Kyse on pienistä, helposti korjattavissa olevista puutteista, joiden johdosta ei kannattaisi ottaa seuraamuksia. Toivoisimmekin taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän tähän enemmän huomiota, sanoo Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.
Valvonta osoitti myös, että myös hintojen esittämisessä taksimatkustajalle on vielä parannettavaa. Traficom on antanut syyskuun alussa voimaan tulleen määräyksen siitä, miten taksimatkan hintatiedot ja esimerkkimatka tulee taksimatkustajalle esittää.
− Tämän yhtenäisen esitystavan tarkoituksena on helpottaa hintojen vertailemista, sanoo Ruotsalainen.
Taksinkuljettajat verottajan seurannassa
Verohallinto keräsi valvonnassa tietoja kuljettajista ja taksiyrityksistä, yritysten työntekijöiden määristä ja palkkauksesta sekä havainnoi mittareita ja muita sovelluksia.
– Analysoimme tietoa ja vertailemme sitä muuhun meillä käytettävissä olevaan tietoon. Tavoitteena on kitkeä harmaata taloutta, apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta kertoo.
Verohallinnossa on käynnissä parhaillaan tehostettu taksialan valvontahanke, jossa hyödynnetään valvontaiskuissa kerättyä tietoa. Valvonnassa nyt nousseita kuljettajia ja yrityksiä koskevia ilmoituksia seurataan muun muassa tulorekisteristä.