Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira aloittaa yhteistoimintaneuvottelut 12. joulukuuta.
Neuvottelujen piirissä ovat kaikki Valviran 170 työntekijää, ja ne voivat Valviran mukaan johtaa enimmillään 35 palvelussuhteen päättymiseen.
Valvira kertoo, että sen käytettävissä olevat määrärahat supistuvat huomattavasti vuosina 2016–2019, eikä tarvittavia säästöjä saavuteta ilman henkilöstövaikutuksia.
Ylijohtaja Marja-Liisa Partasen mukaan toimintaympäristön murroksessa myös valvontaviranomaiseen kohdistuu entistä enemmän ja entistä monimuotoisempia odotuksia.
– Tavoitteenamme on kehittää koko viraston toimintamallia ja rakenteita vastaamaan entistä paremmin muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin. Samalla luodaan toiminnallinen ja taloudellinen perusta, jolla turvataan viraston tulevaisuuden toimintaedellytykset, Partanen toteaa viraston tiedotteessa.