Valtiovarainvaliokunta hyväksyi hallituksen esityksen, jolla liikevaihdon perusteella laskettava verovelvollisuuden alaraja nostettaisiin arvonlisäverotuksessa nykyisestä 8 500 eurosta 10 000 euroon ja ns. alarajahuojennuksen yläraja 22 500 eurosta 30 000 euroon.
Valiokunta kuitenkin arvosteli erityisesti alarajahuojennuksen kalleutta ja heikkoa vaikuttavuutta. Valiokunnan mukaan työllisyysvaikutuksista ei voida esittää mitään numeerisia arvioita, vaikka esitys pienentääkin verotuottoja arviolta 41 miljoonaa euroa vuodessa.
Valiokunta myös huomauttaa, että huojennuksen rahallinen merkitys yksittäiselle yrittäjälle on pieni, nykyisin keskimäärin 750 euroa vuodessa. Lisäksi huojennusmenettely on valiokunnan mukaan hankala ja hallinnollisesti raskas.
Valiokunnan mukaan yrittäjän asemaa tulee tarkastella ylipäänsä kokonaisuutena., jolloin voidaan ottaa huomioon myös se, miten verojärjestelmä kokonaisuudessaan käsittelee yritystuloa, millaiset tuet osoittautuvat perustelluiksi ja miten yhteiskunta muutoin tukee yrittäjyyttä.