Valtionyhtiön hinnoittelun saalistuksesta kysytään

Kansanedustajat jättivät kirjallisen kysymyksen kaupunkilehtien toimintaedellytysten turvaamisesta.

Kansanedustajat Jukka Kopra (kok.) ja Mikko Alatalo (kesk.) viittaavat kysymyksessään uutisiin, joiden mukaan Suomen Suoramainonta lopettaa mainosten lauantaijakelun.

– Syyksi ilmoitetaan saalistushinnoittelu mainosjakelumarkkinoilla. Suoramainonta on jättänyt Postin toiminnasta myös valituksen kilpailuviranomaisille, edustajat toteavat.

– Mainosten lauantaijakelun loppumisella on merkittäviä seurauksia. Kaupunkilehdille lauantaijakelun kustannukset nousevat jopa 100-150 prosenttia. Tämä johtaa väistämättä siihen, että osa lehdistä joutuu luopumaan lauantain julkaisupäivästä kokonaan. Joidenkin lehtien olemassaolo vaarantuu kokonaan, ja media-alan työttömyys lisääntyy.

Kansanedustajien mukaan ”negatiiviset vaikutukset ulottuvat koko kansaan eri puolilla Suomea monipuolisen ja varsinkin paikallisen tiedonvälityksen vähentyessä. Kaupunkilehdet ovat erittäin suosittuja ja puolustavat paikkaansa moniäänisinä tiedonvälittäjinä. Siksi markkinaehtoinen ja kilpailtu jakeluliiketoiminta täytyy turvata myös jatkossa”.

Varsinaisena kysymyksenään edustajat kysyvät ”mihin pikaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä kaupunkilehtien toimintaedellytysten turvaamiseksi ja valtionyhtiön mahdollisesti harjoittaman markkinoita häiritsevän saalistushinnoittelun lopettamiseksi”.

Mainos