Valtiontalouden tarkastusvirasto arvostelee verojärjestelmän monimutkaisuutta

Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan verojärjestelmän kokonaisuuteen on kiinnitettävä päätöksenteossa enemmän huomiota. Veromuutosten vaikutuksia pitäisi myös arvioida paremmin.

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV toteaa tarkastuskertomuksessaan, että toimivassa verorakenteessa verot on sovitettu yhteen ja jokaisella verolla on oma tehtävänsä.

– Tämä edellyttää sitä, että verotusta ja sen vaikutuksia tarkastellaan ja arvioidaan kokonaisuutena säännönmukaisesti. Verojärjestelmä on tällä hetkellä monimutkainen ja pirstaloitunut, ja sitä tulisi pyrkiä yksinkertaistamaan.

VTV toteaa, että pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitusohjelmassa esitettiin veropolitiikasta sekä suuria linjoja että yksityiskohtaisia toimenpiteitä. Veropolitiikkaa rajattiin myös asettamalla muita sitovia talouspoliittisia tavoitteita. Niinpä hallitusohjelman yksityiskohtaisuuden ja rajoitusten takia verojärjestelmän kokonaisuuden suunnittelu on ollut VTV:n mielestä kuluvalla vaalikaudella haastavaa.

VTV kiinnittää huomiota siihen, että veromuutoksia arvioitiin valmistelutyössä paikoin kokonaisuuden näkökulmasta. Toisaalta muutosten kaikista oleellisista vaikutuksista ei esitetty arviota ja päätöksenteossa korostuivat usein muut kuin veropoliittiset tavoitteet.

Tarkastusvirasto huomauttaakin, että verojen käyttäminen instrumenttina muiden kuin veropoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen voi heikentää verojärjestelmän toimivuutta.

Tulevaisuutta ajatellen tarkastusvirasto esittää, että hallitusohjelmassa olisi hyvä asettaa veropolitiikan yleiset linjaukset ja keskeiset tavoitteet.

– Valmistelutyössä voidaan myöhemmin selvittää sopivat välineet verojärjestelmän kokonaisuus huomioiden. Sisältökysymyksissä olisi hyvä hyödyntää tehokkaammin valtiovarainministeriön virkamiesten osaamista. Hallituskauden alussa ja kehysriihen alla valtiovarainministeriön olisi laadittava verojärjestelmästä laajempia katsauksia.

– Koska talouden toimintaympäristö on muutoksessa, myös veropolitiikan tulevaisuutta ja tulevaisuuden verojärjestelmää kokonaisuutena on ennakoitava, VTV toteaa.

Niin ikään VTV esittää, että verojärjestelmää pitäisi kehittää erityisesti hallinnollisen tehokkuuden näkökulmasta.

– Verovelvoitteiden hoitamisesta tulisi tehdä mahdollisimman helppoa. Poikkeamia ja päällekkäisiä vähennyksiä tulee karsia ja kaavamaisia vähennyksiä suosia. Erityisesti verotukien vaikuttavuutta tulisi arvioida kriittisesti. Valtion toimien vaikutus muihin veropohjaa jakaviin veronsaajiin, erityisesti kuntiin, tulee myös huomioida, VTV opastaa.

Mainos