Tulevaisuudessa osa valtion virastoista työskentelee yhteiskäyttötiloissa saman katon alla. Samalla myös asiointi virastoissa hoituu yhdellä käynnillä, kun valtion palvelut kootaan julkisen hallinnon yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin.
Taustalla on valtion uusi toimitilastrategia, jonka tavoitteena on, että neljännes valtion henkilöstöstä työskentelee yhteisissä työympäristöissä vuoteen 2030 mennessä. Strategian toteuttaminen on jo vauhdissa.
Helsingissä osa valtion yhteisistä työympäristöistä toteutetaan Pasilan virastokeskukseen ja Sörnäisten rantatie 13:n toimistokiinteistöön, joissa tulee työskentelemään noin 6000 valtion virastojen ja laitosten työntekijää. Myös Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen oma henkilöstö siirtyy yhteisiin työympäristöihin. Ensimmäisten käyttäjien on tarkoitus muuttaa tiloihin vuoden 2025 aikana.
Ensimmäiset yhteiset työympäristöt valmistuivat Joensuuhun ja Poriin vuonna 2023. Lahdessa ja Lappeenrannassa yhteiset palvelupisteet avautuivat kesällä 2023, ja yhteiset toimistotilat valmistuvat keväällä 2024. Yhteisten työympäristöjen hankkeita on suunnitteilla ja käynnissä myös muun muassa Turussa, Kouvolassa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.
Hankkeen puitteissa on aloitettu alueellinen projekti, jossa suunnitellaan julkisen hallinnon yhteisten asiakaspalvelupisteiden sijoittumista laajemmin koko Uudenmaan maakunnan alueella.
Digitalisaatio ja koronapandemia kiihdyttivät toimistotyön tekemisen muutosta. Monipaikkaisen työn myötä valtion toimistotilojen käyttöasteet ovat jääneet mataliksi.
Yhteiskäyttötilat takaavat työntekijöille joustavat, eri käyttötarkoituksiin soveltuvat työtilat ja tehostavat valtion tilankäyttöä. Samalla tarpeettomista tiloista luopuminen tuo valtiolle kustannussäästöjä sekä vähentää valtion energiankulutusta ja päästöjä.
Yhteisiin työympäristöihin liittyy etuja myös varautumisen ja turvallisuuden näkökulmasta.
– Kun tilat ovat saman katon alla, pystymme varmentamaan sähköjen, tietoliikenteen ja palveluiden toimivuuden tehokkaasti, toteaa tiedotteessa Senaatti-kiinteistöjen yhteisten työympäristöjen hankejohtaja Jyrki Reinikainen.