Verkkouutiset

Papua-Uuden-Guinean pääkaupunki Port Moresby. Wikimedia Commons/eGuide Travel CC BY 2.0

Pieleen meni: Valtion väkiluku paljastui kaksi kertaa arvioitua suuremmaksi

Papua-Uuden-Guinean pääministeri epäilee tutkimustulosten luotettavuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdistyneiden Kansakuntien ja brittiasiantuntijoiden toteuttamassa tutkimuksessa on paljastunut, että Australian pohjoispuolella sijaitsevan Papua-Uuden-Guinean väkiluku on lähes tuplasti aiemmin arvioitua suurempi.

Times kertoo, että väkiluku on 17 miljoonaa asukasta. Aiemmin väkiluvuksi arvioitiin 9,4 miljoonaa.

Tutkimus toteutettiin satelliittikuvia, asumistietoja ja kyselytutkimuksia hyödyntämällä. Sen myötä valtion bruttokansantuote asukasta kohden korjautuu vain 1 139 euroon vuodessa.

Maan hallitus on kieltänyt tutkimuksen julkaisun alueellaan. Pääministeri James Marape epäilee tutkimustulosten luotettavuutta.

Hänen mukaansa väkimäärä voi mahdollisesti olla 10-11 miljoonaa. Hän kuitenkin toteaa voivansa olla väärässä ja että jopa alhaisin arvio on liian korkea hänen taloudelleen.

– Oli sitten 17 miljoonaa, 13 miljoonaa tai 10 miljoonaa, tosiasia on, että maani virallinen talous on niin pieni, työpaikkoja on niin vähän, resurssit ovat niin pienet, en voi kouluttaa riittävästi, tarjota terveydenhuoltoa, rakentaa infrastruktuureja ja luoda lain ja järjestyksen ympäristöä, jotka maa tarvitsee, hän kertoo.

Maassa on vain yksi lääkäri 20 000 asukasta kohden. Suomessa oli vuonna 2018 Lääkäriliiton mukaan 3,8 lääkäriä tuhatta asukasta kohden.

Papua-Uusi-Guinea tunnetaan yhtenä maailman väkivaltaisimmista maista. Se on myös maailman kielellisesti monipuolisimpia valtioita. Maassa puhutaan 839 eri kieltä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)