”Valtion tuki vääristää kilpailua joukkoliikenteessäkin”

Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen väläyttää Kauppalehden kirjoituksessa VR:n henkilöliikenteen yksinoikeudesta luopumista jo ennen vuotta 2024.

Harri Pursiainen puolustaa Kauppalehden kolumnissa lakkautettujen junayhteyksien korvaamista linja-autoilla. Hän huomauttaa, että valtion tuki on nykyisin huomattavan suuria asiakasta kohti niillä rataosuuksilla, joilla liikkuu korkeintaan joitakin kymmeniä asiakkaita päivässä.

– Valtion tuki vääristää kilpailua joukkoliikenteessäkin, Pursiainen kirjoittaa.

Hän huomauttaa, että linja-autoilla ei ole asiaa markkinoille siellä, missä valtio ostaa junavuoroja. Silloin ei valtion tuen takia synny kilpailua.

– Vasta valtion tuen lopettaminen synnyttää markkinat, Pursiainen kirjoittaa.

Hän huomauttaa, että kilpailun takia muutamassa vuodessa linja-autoliikenteestä on tullut mielenkiintoista liiketoimintaa. Pursiainen uskoo, että niin kävisi raideliikenteellekin, jos se avattaisiin kilpailulle.

– Valtio ja VR ovat sopineet yhtiön yksinoikeudesta henkilöliikenteessä vuoteen 2024 saakka. Valtio voisi VR:n omistajana omilla päätöksillään toki muuttaa sopimusta, jos siihen on tahtoa, Pursiainen kirjoittaa.

Mainos