Valtio ryhtyy huumekauppiaaksi

Senaatti hyväksyi historiallisen lakipaketin, jonka mukaan valtio ryhtyy ensi kertaa tuottamaan, jakelemaan ja myymään huumausainetta. Uruguayn presidentin on enää vahvistettava laki.

Uruguayn vasemmistolainen hallitus on tukenut avoimesti lakiuudistusta. Sen mukaan kannabiksen laillistaminen on keino ratkaista huumekauppaongelma. Maan presidentti José Mujican mukaan kieltolain aika on ohi ja on aika ottaa kauppa rikollisilta valtion haltuun.

Senaatissa lakiesitys meni läpi vasemmistokoalition äänin. Mielipidetiedustelujen mukaan yli 60 prosenttia maan kansalaisista vastustaa marijuanan laillistamista. Seuraavat vaalit näyttävät, rankaiseeko kansa valtapuoluetta lakimuutoksesta

Kannabiksen käyttö on jo sallittua Uruguayssa. Huumeen myynti ja valmistus on kuitenkin ollut kriminalisoitu.

Uuden lain nojalla jokainen kotitalous saisi pitää hallussaan enintään 480 grammaa kannabista ja kuusi kannabiskasvia. Lisäksi ihmiset voisivat muodostaa eräänlaisia kannabiskerhoja, joilla olisi oikeus kasvattaa jopa 99 kasvia. Kannabista myytäisiin valtion virallisella luvalla apteekeista eikä sitä saisi jakaa alle 18-vuotiaille.

Mainos