Kaupan jälkeen Patria mitätöi osan osakkeista, ja yhtiö siirtyy väliaikaisesti kokonaan valtion kontrolliin. Osa osakkeista sijoitetaan valtion omistamaan erityistehtäväyhtiö Governiaan.
Ylijohtaja Eero Heliövaara valtion omistajaohjauksesta kertoo teollisen kumppanuuden osoittautuneen hyväksi tavaksi kansainvälisen liiketoiminnan toteuttamiseen. Valtio arvostaa Heliövaaran mukaan Airbusin panosta useita vuosia kestäneen yhteistyön aikana.
– Koska toimintatapa on osoittautunut hyväksi, on valtion mielestä tärkeää, että Patrialle saadaan vähemmistöomistajaksi uusi teollinen kumppani, joka vahvistaa yhtiön liiketoiminnan edelleen kehittämistä. Nyt saavutettu ratkaisu on vain väliaikainen ja omistaja käynnistää yhdessä Patrian kanssa jatkotoimenpiteet uuden vähemmistökumppanin hakemiseksi vuodenvaihteen jälkeen, Heliövaara toteaa tiedotteessa.
Aloite kauppaan tuli Airbusilta.
– Myymällä osuutemme Patriasta toteutamme aikaisemmin tänä vuonna tehtyjä johtopäätöksiä portfoliomme kehittämisestä tulevaa puolustus- ja turvallisuusliiketoimintaamme silmällä pitäen, kertoo Airbus Groupin strategiasta ja markkinoinnista vastaava Marwan Lahoud.