Space Daily kirjoittaa astronomian opiskelijan Hollannissa 1963 tekemästä havainnosta. Hänen mukaansa Linnunradan ulkopuolella sitä kiersi valtava kaasupilvi, joka suuruudeltaan oli noin kahden miljoonan Auringon kokoinen.
Pilvi oli seuraavat vuosikymmenet vain satunnaisen huomion kohteena. Sitä pidettiin kiinnostavana, mutta ei sensaatiomaisena.
Viime vuosikymmenen puolessavälissä radioastronomit katsoivat Smithin pilveä tarkemmin ja laskivat sille kiertoradan. Pilven havaittiin olevan törmäyskurssilla oman Linnunratamme kanssa.
Noin 30 miljoonan vuoden päästä – luku ”saattaa” heittää puoleen tai toiseen pari miljoonaa vuotta – Smithin pilvi osuu Perseuksen käsivarteen. Se on toinen Linnunratamme spiraaleista.
Varsinaista vaaraa Linnunradalle ei ole. Tähtitieteilijöitä kuitenkin kiinnostaa kovasti, mistä Smithin pilvi tulee ja mistä on kyse. Niinpä pilveä on äsken tutkittu Hubble-teleskoopin avulla.
Pilvestä löytyi runsaasti rikkiä, vastaavalla tavalla kuin Linnunradallamme. Niinpä nyt uskotaan, että pilvi on lähtöisin Linnunradasta ja on palailemassa tänne takaisin.