Valtaapitävät reagoivat herkästi epäreiluun kohteluun – mutta vain jos ovat uhreja

Uuden tutkimuksen mukaan valta-asemassa olevat ihmiset havaitsevat herkemmin epäoikeudenmukaisuutta, kertoo Pacific Standard.

Uusimman tutkimuksen mukaan valta-asemassa olevat ihmiset reagoivat nopeasti ja vahvasti havaitessaan joutuvansa hienovaraisenkin vääryyden kohteeksi. Vähemmän valtaa omaavat sen sijaan antavat vähäisten vääryyksien lipua ohi ja reagoivat vasta epäreilun kohtelun kasvaessa törkeisiin mittoihin.

Tutkimuksen tulokset kertovat, että valta-asemassa olevat ihmiset havaitsevat herkemmin epäoikeudenmukaisuutta – mutta ainoastaan, jos he itse joutuvat sen kohteiksi.

Standfordin yliopiston psykologin Takuya Sawaokan mukaan löytö saattaa olla yksi tärkeimmistä mekanismeista, joiden avulla hierarkioita pidetään yllä.

– Valta-asemassa olevien ihmisten kyky reagoida herkemmin heihin kohdistuvaan vääryyteen saa heidät reagoimaan nopeammin epäoikeudenmukaiseen kohteluun ja tällä tavalla auttaa heitä säilyttämään valta-asemansa, Sawaoka toteaa.

Sawaoka kollegoineen selvitti tätä dynamiikkaa usean eri kokeen avulla. Yhdessä kokeessa yli 200 kokeisiin osallistunutta henkilöä pyydettiin ensin kirjoittamaan ”hetkestä, jolloin he olivat valta-asemassa toiseen ihmiseen nähden” ja ”hetkestä, jolloin joku muu oli valta-asemassa heidän suhteensa”.

Sen jälkeen koehenkilöille tehtiin sarja testejä, joissa heidät jaettiin kolmen hengen ryhmiin useaan kertaan ja jokaiselle ryhmän jäsenelle annettiin joka kerta eri määrä kolikoita. Henkilöiden piti sitten ilmoittaa, pitivätkö he annettuja rahamääriä reiluina vai epäreiluina.

Kävi ilmi, että kokeen ensimmäisessä osassa oman valta-asemansa suuremmaksi määritelleet henkilöt huomasivat nopeammin, jos heille annettiin vähemmän rahaa ja pitivät sitä epäreiluna. He eivät kuitenkaan reagoineet herkemmin kolikoiden jaon epäoikeudenmukaisuuteen ylipäänsä, vaan ainoastaan silloin, kun he itse joutuivat uhreiksi.

Tutkijoiden mukaan valta-asemassa olevilla ihmisillä on korkeammat odotukset oikeudenmukaisen kohtelun suhteen ja siksi he ovat herkempiä havaitsemaan epäoikeudenmukaisia tilanteita, jotka rikkovat näitä odotuksia.

Mainos