Amerikkalainen politiikan tutkimuksen asiantuntija Michael Barone kirjoittaa Washington Examinerissa politiikan ”sääntöjen” muuttumisesta 2016.
Hänen mukaansa 40 vuoden aikana säännöt, tai hyvinä pidetyt käytännöt, eivät ole juuri muuttuneet – mutta tänä vuonna äkkiä muutos tuli.
Michael Barone on listannut kuusi huomiota:
1. Raha ei vaikuta enää ratkaisevan yhtä paljon kuin ennen. Donald Trump käytti presidentinvaalissa noin puolet vähemmän rahaa kuin Hillary Clinton, jonka kampanjointi maksoi yli miljardin. Luvuissa eivät edes ole mukana kampanjoiden ulkopuoliset ryhmät.
”Trump käytti valokeilaa esittääkseen argumentteja ja edistääkseen politiikkaa jolla voittaa ääniä. Clinton käytti suuren osan elokuusta keräten rahaa rikkaiden ihmisten kodeissa. Mutta hänen kuukauden aikana keräämänsä ennätyksellinen 143 miljoonaa dollaria ei tuonut monta ääntä”, Michael Barone kirjoittaa.
2. Tv-mainoksetkaan eivät vaikuta yhtä paljon. 1970-luvulla ne olivat paras tapa saavuttaa äänestäjät USA:ssa. Ilmainen twiitti saa yhtä paljon huomiota ja Youtube-videolla voi saada enemmän ääniä kuin 10 miljoonan dollarin mainosrumputulella.
3. Julkkiksilla ei ole väliä. Kuka muka äänesti Hillary Clintonia, koska Beyonce ja Lady Gaga pitivät hänen hyväkseen konsertteja? Bruce Springsteenin Monmouthin piirikunta New Jerseyssä äänesti Donald Trumpia.
4. Pöyristyttävät lausunnot eivät diskaa esittäjäänsä. Clintonin kampanjan mainosbudjetin suuri osa käytettiin Trumpin persoonan kauhisteluun, jota media tuki, mutta äänestäjät eivät muuttaneet mieltään. ”Monet äänestäjät ovat väsyneitä siihen, että heille kerrotaan, etteivät he voi sanoa poliittisesti epäkorrekteja asioita kuten että terroristit ovat islamistisia jihadisteja”.
5. Mielipidemittaukset ja tietojenkeruu eivät automaattisesti saa aikaan oikeita liikkeitä. Niiden tulkinnat eivät ole tiedettä vaan taidetta. Clinton ei havainnut keskilännen heikkouttaan. ”Big datan tulkintaan pitää yhdistää se mitä Saksan armeijan ajattelijat kutsuvat nimellä Fingerspitzengefühl eli sormenpäätuntuma”.
6. On valtavan vaarallista olla ymmärtämättä vastustajan ajattelua. Tämä on itse asiassa vanha sääntö, mutta erityisen toiston tarpeessa. Michael Baronen mukaan ”vaalien jälkeisissä haastatteluissa Clintonin kampanjan tekijät syyttivät häviötään rasismilla, FBI:n johtajalla, venäläisillä. Kypsät aikuiset etsisivät ymmärrystä epäonnistumiselleen siitä, miten säännöt muuttuivat”.