Toimittaja Tom Kankkonen on seurannut Turkin tilannetta 1990-luvulta lähtien ja hän on asunut maassa pitkiä aikoja. Kankkosen teoksen tavoitteena on valaista, miten Recep Tayyip Erdoğanin nousu valtaan tapahtui.
Vuonna 1954 Istanbulin lähiössä syntynyt Erdoğan oli nuorena lahjakas jalkapalloilija, mutta myös politiikka kiinnosti yhä enemmän. Virallisen elämäkerran mukaan vuosi 1976 oli käännekohta, jolloin valinta oli tehtävä. Erdoğan suuntautui poliittiselle uralle ja liittyi islamistiseen Kansalliseen pelastuspuolueeseen ja hän johti pian sen nuorisojärjestön Istanbulin osastoa.
Vuoden 1980 sotilasvallankaappauksessa puolue kiellettiin, joten Erdoğanilla oli aikaa muun muassa opiskella ja hän valmistui Marmaran yliopistosta. Tutkintotodistuksen aitoutta on tosin epäilty.
Erdoğanin poliittinen läpimurto tapahtui 1990-luvulla, ensin hänet valittiin islamistisen Hyvinvointipuolueen ehdokkaana parlamenttiin ja edelleen vuonna 1994 Istanbulin pormestariksi. Tuolloin hän luonnehti itseään kaupungin imaamiksi ja julistautui sharia-lain kannattajaksi.
Pääministeriksi
Vuosituhannen vaihteessa jyrkät islamistiset puheet toivat Erdoğaninille vajaa vuoden mittaisen vankilatuomion ja vastustajat odottivat hänen poliittisen uransa olevan ohitse. Vapauduttuaan Erdoğan oli perustamassa Oikeus ja kehityspuoluetta (AKP).
Puolue sai vuonna 2002 enemmistön parlamenttiin. Vaalikampanjassa uskonnolliset teemat jätettiin syrjemmälle ja lupauksiin kuului myös neuvottelut EU-jäsenyydestä. Pääministeriksi vuonna 2003 nousseen Erdoğan toimet vaikuttivat aluksi hyviltä jopa hänen vastustajiensakin mielestä.
Maassa tehtiin paljon uudistuksia, esimerkiksi kuolemanrangaistus poistettiin ja kurdien asemaa parannettiin. Lisäksi EU-jäsenyysprosessin uskottiin edelleen parantavan Turkin oloja etenkin ihmisoikeuksien osalta. Neuvottelut jatkuivat kuitenkin katkonaisesti, koska Turkki alkoikin kehittyä itsevaltaiseen suuntaan.
Vallankaappausyritys
Erdoğan valittiin kesällä 2014 Turkin presidentiksi. Heinäkuussa 2016 Turkissa tapahtui sekava ja verinen vallankaappausyritys, jota presidentti luonnehdi Jumalan lahjaksi. Nythän hänellä oli mahdollisuus tehdä puhdistuksia niin armeijassa kuin hallinnossa.
Vallankaappauksen tekijöistä on esitetty useita teorioita ja useimmiten turkkilaisissa tiedotusvälineissä syylliseksi on esitetty USA:ssa nykyisin asuvan Fethullah Gülenin johtamaa liikettä.
Gülen oli entinen Erdoğanin poliittinen liittolainen, mutta sittemmin miehet riitautuivat ja ajautuivat valtataisteluun. Gülen -liike perustettiin jo 1960-luvulla ja se painotti uskonnon edistämistä muun muassa koulutuksen kautta. Liike perusti yksityisiä kouluja ja jopa yliopistoja ja niistä muodostui tärkeä rekrytointikanava.
Gülenin seuraajat loivat uraa valtionhallinnossa ja liike laajeni myös ulkomaille. Erään arvion mukaan gülenisteja oli Turkin valtionhallinon johtopaikoilla enimmillään noin 30 prosenttia. Vuoden 2016 tapahtumien jälkeen Gülen-liike on luokiteltu terrorijärjestöksi ja epäiltyjä kannattajia on siepattu ja kidutettu.
Vallankaappausyrityksen jälkeen julistettiin poikkeustila, joka mahdollisti joukkoerottamiset julkisella sektorilla. Hallituksen päätöksellä yli 130[nbsp]000 ihmistä menetti työpaikkansa eri aloilta. Pelkästään yliopistoista erotettiin yli 6[nbsp]000 opettajaa ja tutkijaa. Lisäksi erotettujen passit mitätöitiin, joten uran jatkuminen ulkomailla on mahdotonta.
Puhdistukset kohdistuivat erityisesti oikeusjärjestelmään, josta on erotettu noin 4[nbsp]000 tuomaria ja syyttäjää, joilla on epäilty olleen yhteyksiä Güleniin. Tyhjentyneet virat on luonnollisesti korvattu hallituksen kannattajilla.
Kehityksen myötä maan oikeusjärjestelmä on menettänyt suuren osan riippumattomuudestaan. Usein presidentti vaatii tietyn henkilön saattamista edesvastuuseen teoistaan ja näin myös pääsääntöisesti tapahtuu.
Erdoğan ei siedä arvostelua ja siten presidentin kunnian loukkaamisesta on pidetty tuhansia oikeudenkäyntejä. Esitutkintaan voi päätyä jopa linja-autossa varomattomasti käydystä keskustelusta. Viranomaiset ja hallitusta kannattava media kannustavat ihmisiä ilmiantoihin.
Kankkosen teoksessa tuodaan esille vaihtoehto, että Erdoğan olisi vuonna 2016 lavastanut koko kaappausyrityksen alusta loppuun. Joka tapauksessa Turkin tie kohti presidentin ehdotonta valta-asemaa vahvistui huomattavasti samalla, kun maan ihmisoikeustilanne heikkeni entisestään.
Vuonna 2018 Erdoğan valittiin uudestaan presidentiksi ja samalla astui voimaan uusi perustuslaki. Sen myötä pääministerin virka lakkautettiin ja kaikki ministeriöt siirrettiin presidentin alaisuuteen. Erdoğan siirtyi takaisin myös AKP:n johtoon. Hallinnon keskittyneisyyttä kuvaa hyvin, että 1[nbsp]150 huonetta käsittävän presidentinpalatsin yhteyteen on muuttanut huomattava osa valtion virastoista ja laitoksista.
Vallan keskittymistä ei voi kiistää. Hallitus on ottanut lähes täydellisen otteen mediasta ja terroristilakeja on käytetty AKP:n ja presidentin arvostelijoiden vaientamisessa. Toimittajat ilman rajoja -järjestö luonnehtii Turkkia maailman suurimmaksi toimittajien vankilaksi.
Erdoğan. Turkki suuren johtajan varjossa. 216 sivua. Docendo Oy.
JARKKO KEMPPI