Verkkouutiset

Valko-Venäjän presidenttiä Aljaksandr Lukashenkaa vastustanut mielenosoitus Helsingissä lokakuussa 2020. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Valko-Venäjän valtaeliitti rakoilee – ”diktaattori onkin ongelmien lähde”

Sisäpiirin kärsivällisyys Aljaksandr Lukašenkaa kohtaan on käymässä tutkijan mukaan vähiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aljaksandr Lukašenkan asema Valko-Venäjän johtajana on aina pitkälti perustunut maan valtaeliitin hänelle osoittamaan tukeen. Kun eliitin yhtenäisyys vuoden 2020 vilpillisten vaalien myötä horjui, diktaattori onnistui pysyttäytymään vallassa Kremlin väliintulon ansiosta. Tutkija Ryhor Nižnikaun mukaan lojaalisuus Lukašenkaa kohtaan ei kuitenkaan ole missään vaiheessa palautunut entiselle tasolle.

Se, että Valko-Venäjän johtaja tarvitsi Vladimir Putinin apua selviytyäkseen, vahingoitti Nižnikaun mielestä sitä muuria, joka oli eristänyt Valko-Venäjän valtiokoneiston Kremlistä. Virallisia ja epävirallisia yhteyksiä alkoi kehittyä erityisesti turvallisuuspalvelujen, kuten Venäjän FSB:n ja Valko-Venäjän KGB:n välillä.

– Sen jälkeen, kun Lukašenka asettui tukemaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Valko-Venäjän totaalinen irtautuminen lännestä on syventänyt tyytymättömyyttä maan etuoikeutettujen riveissä. Lännen pakotteet ovat riistäneet hallitukselta taloudellisen riippumattomuuden, ja Ukrainan ja Euroopan markkinoiden menettämisen myötä Valko-Venäjän viennin tärkeimmät väylät ovat sulkeutuneet, hän toteaa.

Pakotteiden vuoksi Valko-Venäjä on vaarassa menettää pelkästään tänä vuonna 14 miljardin euron vientitulot.

Hajaannus on yhä todennäköisempi

Valko-Venäjän eliitin silmissä Lukašenka ei Nižnikaun mukaan kykene enää takaamaan maan vakautta eikä ratkaisemaan heidän ongelmiaan. Diktaattorista on itse asiassa tullut yhä useammin syy niihin ongelmiin, joita maan oligarkit joutuvat kohtaamaan.

– Samaan aikaan Lukašenka ei selvästikään ole valmis ottamaan huomioon eliitin nousevia pyrkimyksiä. Myös perustuslakiuudistus, jonka oli tarkoitus jakaa valtaa uudelleen palkkioksi eliitin lojaalisuudesta, on osoittautunut ontoksi, hän sanoo.

Eliitin sisäinen valtataistelu onkin hänen mukaansa kiihtymässä, ja Valko-Venäjän KGB on pidättänyt lukuisia suurimpien pankkien ja valtionyhtiöiden johtajia. Pelkästään keskeisen maakaasuyhtiön työntekijöistä noin sata on päätynyt Nižnikaun mukaan Venäjän hyökkäyssodan alettua telkien taa.

– Valko-Venäjän eliitin hajaannus, jota monet odottivat jo vuonna 2020, on nyt sodan vuoksi entistä todennäköisempi. Lukašenka ei pysty enää takaamaan näiden henkilöiden entisiä etuja eikä pitämään heitä kurissa nyt, kun Venäjä on korvannut hänet heidän tulevaisuutensa takaajana, hän toteaa.

– Lukašenkan toksisuus ja kyvyttömyys ratkoa sisäisiä ja ulkoisia kriisejä tekee entistäkin kiireellisemmäksi etsiä ulospääsyä nykyisestä umpikujasta, hän arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)