Verkkouutiset

Saksaan siirtolaisia on tullut jo yli 9000. LEHTIKUVA / AFP Petras Malukas

Valko-Venäjältä palautettu noin 1000 siirtolaista Irakiin

Laittomia rajanylityksiä kirjataan Puolassa päivittäin satoja.

Noin 1000 siirtolaista on palautettu Valko-Venäjältä takaisin Irakiin, kertoo Britannian yleisradio BBC.

Suurin osa palautetuista on Syyrian ja Irakin kurdeja ja jesidejä. Heidät on palautettu takaisin Pohjois-Irakissa sijaitsevalle Sharyan pakolaisleirille.

Valko-Venäjän ja Irakin välillä on tehty kolme edestakaista charter-lentoa. Yhdellä lennolla on ollut enimmillään lähes 400 siirtolaista.

BBC:n haastattelema kurdimies kertoo perheensä yrittäneen päästä Valko-Venäjältä Puolaan kuukauden ajan. He yrittivät ylittää rajaa myös sellaisilta alueilta, jotka olivat tavanomaisia rajanylityspaikkoja syrjäisempiä. Yritykset eivät siitäkään huolimatta onnistuneet.

Kun perhe kuuli tarjouksen ilmaisista palautuksista, he päättivät tarttua tilaisuuteen.

The New York Timesin mukaan osa siirtolaisista yritti pääsyä Saksaan ja siitä edelleen Iso-Britanniaan. Matka on kuitenkin vaarallinen: Keskiviikkona 24. marraskuuta ainakin 27 Ranskasta Iso-Britanniaan pyrkinyttä siirtolaista hukkui Englannin kanaaliin. Useat luopuivat uutisen jälkeen aikeistaan, ja päättivät palata Irakiin.

Tarkkaa Valko-Venäjällä oleskelevien siirtolaisten määrästä ei ole tiedossa. Eräiden arvioiden mukaan heitä olisi noin 15[nbsp]000.

Lähellä EU:n rajaa heistä oleskelee 2000. Puolan mukaan laittomia rajanylityksiä on kirjattu vuoden alusta yli 37[nbsp]000.

Päivittäin rajanylitystä yrittävät yhä sadat ihmiset. Keskiviikkoiltana 230 siirtolaista oli Puolan poliisin mukaan onnistunut murtautumaan raja-aidan läpi Valko-Venäjän rajavartijoiden avustuksella, mutta heidät oli onnistuttu lähettämään Puolassa takaisin.

Tiistaina laittomia rajanylittäjiä otettiin kiinni yli 300.

Uusimmat
MAINOS