Vuokra-asuntoja välittävän Vuokraturva Oy:n markkinakatsauksen mukaan on hämmästyttävää, kuinka pieni ero vuokrankorotuksissa oli viime vuonna pääkaupunkiseudun ja alle 20 000 asukkaan paikkakuntien välillä vanhoissa vuokrasuhteissa.
– Selittävä tekijä on todennäköisesti se, että korotukset eivät perustu paikalliseen markkinatilanteeseen vaan vuokrasopimukseen sen laatimisen yhteydessä kirjattuun vuokrankorotusehtoon, toteaa Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola katsauksessa.
Hänen mukaansa yleistä on kirjata vuokrasopimukseen, että indeksin kehityksestä riippumatta vuokraa korotetaan kuitenkin aina vähintään esimerkiksi 2 prosenttia tai 2,5 prosenttia.
– Kun huomioidaan, kuinka suuri on todellisuudessa ero pääkaupunkiseudun ja tyypillisen alle 20 000 asukkaan paikkakunnan vuokramarkkinoiden tilanteessa, johtaa korotuksen minimiprosentin kirjaaminen vuokrasopimuksiin Vuokraturvan mielestä pienillä paikkakunnilla suhteettoman koviin vuokrankorotuksiin, hän toteaa.
Tilastokeskuksen torstain julkaisemien tilastojen mukaan vuokrat nousivat vuonna lähes saman verran vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa ja ARA-kohteissa. Myös alueelliset erot vuokrien nousussa olivat aiempaa pienemmät.
Pääkaupunkiseudun vuokra-asuntojen tarjonta on Vuokraturvan markkinakatsauksen mukaan viime vuosina selvästi lisääntynyt, eivätkä vuokrat enää nouse selvästi muita kasvukeskuksia nopeammin.
– Muissa kokoluokissa kuin pienissä yksiöissä ei enää edes pääkaupunkiseudulla ole aiempaan verrattavaa suurta epätasapainoa kysynnän ja tarjonnan välillä. Pienten yksiöiden vuokrat nousevat edelleen, koska niistä on pulaa. Kaksioita sen sijaan on rakennettu niin nopeasti ja paljon, että niistä on paikoin ylitarjontaa, Metsola kertoo.
Terveimmässä tilanteessa vuokramarkkinoilla ovat Vuokraturvan mielestä Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio. Näissä kaupungeissa vuokramarkkinoiden kysyntä ja tarjonta kohtaavat tällä hetkellä parhaiten toisensa.
Keskisuuret kaupungit sen sijaan kärsivät asuntojen ylitarjonnasta. Asuntojen vuokraus on vaikeutunut, uusien vuokrasuhteiden vuokrat ovat laskeneet ja vajaakäyttö on lisääntynyt.
– Haja-asutusalueiden muuttotappiosta kärsivillä paikkakunnilla on käytännössä jo tunnustettu se, että asuntojen vuokrat ja hinnat eivät tule enää koskaan nousemaan, Metsola arvioi.
Vuokraturvan katsauksessa huomautetaan lisäksi, että Kotkassa, Porissa, Hämeenlinnassa ja Kouvolassa on pitkäksi aikaa tyhjäksi jäävien vuokra-asuntojen määrä kasvanut.
– Erityisen huolestuttavaa on, että 120 000 asukkaan Lahdessakin vuokralaisten löytäminen kaikkiin asuntoihin on vaikeaa maltillisellakin vuokralla, Metsola toteaa.
Lue myös:
Vuokrat nousivat viime vuonna yli prosentin