Veromuutoksella voitaisiin puuttua alalla ilmenevään veronkiertoon ja saataisiin järjestelmää väärin hyväksi käyttävät toimijat pois markkinoilta.
– Muutos tervehdyttäisi kilpailuolosuhteita alalla, parantaisi rehellisesti toimivien yritysten asemaa ja lisäisi valtion verotuloja, valtiovarainvaliokunta toteaa.
Valiokunnan mukaan Suomen Romukauppiaiden liitolta ja verohallinnon tarkastusyksiköltä saadun selvityksen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että romumetallien kierrätykseen liittyy systemaattista veronkiertoa.
– Lisäksi tiedetään, että väärinkäytökset leviävät helposti yli rajojen, jos verojärjestelmät poikkeavat merkittävästi toisistaan. Myös tällä on vaikutusta asian arvioinnissa, kun Ruotsi on ryhtynyt soveltamaan käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta romualalla tämän vuoden alusta.
Käännetty verovelvollisuus on käytössä myös muissa lähialueen valtioissa, kuten Virossa ja Saksassa.
Valiokunnan käsityksen mukaan valtiovarainministeriö on aikeissa selvittää asiaa siinä tähän mennessä kertyneen tiedon pohjalta. Valtiovarainvaliokunta haluaa osaltaan kiirehtiä selvitystyötä ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä.
– Asia on ollut pitkään vireillä ja Verohallinto on jo selvittänyt ilmiön taustoja, valiokunta näpäyttää.
Valiokunnan mielestä on tärkeää, että selvitykset saatetaan päätökseen vielä tämän vuoden aikana, ja että myös valiokunta saa niitä koskevan tiedon ja asiassa tehdyt johtopäätökset käyttöönsä.