Suomen sosiaali ja terveys ry ja Kuntoutussäätiö ovat kyselleet, mitä mieltä kuntoutusverkosto Kuveen kuuluvissa järjestöissä ja muissa toimijoissa ollaan sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapauden vaikutuksesta kuntoutukseen.
Kyselyyn vastasi toukokuun viimeisellä viikolla 48 henkilöä, joista vajaa puolet oli asiantuntijoita, runsas kolmannes johtajia ja viidennes työntekijöitä.
Vastaajien mielestä todennäköisiä seurauksia valinnanvapaudesta olisivat kuntoutuspalveluiden asiakastyytyväisyyden lisääntyminen, palveluvaihtoehtojen monipuolistuminen ja kuntoutujien parempi hyvinvointi.
– Hyvin toteutettuna valinnanvapaus mahdollistaa kuntoutujalle tämän yksilöllisten tavoitteiden mukaisen tuen ja palvelut. Kuntoutujan rooli oman elämänsä kuntouttajana voi vahvistua ja palveluiden saatavuus ja laatu parantua, Kuven varapuheenjohtaja Soile Kuitunen arvioi tiedotteessa.
Vastaajat pitivät kuitenkin epätodennäköisenä, että heikoimmassa asemassa olevien kuntoutukseen pääsy helpottuisi, sote-kustannukset laskisivat ja hyvinvointierot vähenisivät.
Valinnanvapauteen liittyvinä uhkina vastaajat mainitsivat erityisesti palvelujen valintaan liittyviä tekijöitä, kuten palvelujen heikon vertailtavuuden, vaikeasti hahmotettavan järjestelmän ja puutteellisen palvelunohjauksen.
Uhkina nähtiin myös hyvinvointierojen kasvu, palvelupolun katkeaminen ja puutteellinen yhteistyö eri toimijoiden välillä.