Niin sanotussa isoäitihuijauksessa huijari ottaa ikäihmisiin yhteyttä puhelimitse ja kerää tietoa vanhuksen lapsenlapsista sekä muista sukulaisista.
Seuraavassa vaiheessa rikollinen esittäytyy seniorin sukulaiseksi, jolla on akuutti rahapula, kertoo Iltalehti.
– Huijaustyyppiä ei ole vielä laajasti havaittu Suomessa, mutta sen tyyppisiin huijauksiin on hyvä varautua. EU-maissa on viime vuosina toteutettu erilaisia senioreihin kohdistuvien rikosten ehkäisyhankkeita ja nimenomaisesti isoäitihuijauksiin on pyritty puuttumaan esimerkiksi itävaltalaisessa Granny scam -hankkeessa, Rikoksentorjuntaneuvoston työryhmän katsauksessa todetaan.
Lisäksi vanhukset ovat alttiita puhelimitse tapahtuville pankki- ja henkilötietojen kalastelulle sekä tilausansoille.
– Seniorit ovat puhelinmyynnin kohteena hankalassa asemassa, sillä heille myyntisopimusten sisällöt voivat jäädä muita herkemmin epäselviksi rajoittuneen toimintakyvyn tai muistisairauden vuoksi. Joillekin senioreille voi myös olla vaikea kieltäytyä tarjouksista painokkaasti, tai he saattavat kohteliaisuudesta keskustella puhelinmyyjän kanssa pitkään, katsauksessa sanotaan.





