Vakuutusyhtiö ja terveystoimijat pompottelevat Maijaa, 17, edestakaisin – ”kukaan ei osaa auttaa”

Mopo-onnettomuus johti nuoren naisen MTV:n mukaan loputtomalta tuntuvaan terveysbyrokratiaan.

Lähihoitajaksi opiskellut 17-vuotias Maija kertoo Facebookissa joutuneensa vuosi sitten mopo-onnettomuuteen. Viikko toisensa jälkeen he ravasivat sen jälkeen eri lääkäreillä tuloksetta.

– Jokainen lääkäri lupasi että kyllä mä kahden viikon päästä jo kävelen, mutta näin ei koskaan käynyt.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Mitään vikaa musta ei löytynyt joka olisi selittänyt tilanteeni. Onnettomuus toi minulle kyllä kipuoireyhtymä CRPS:n, mutta sen ei pitäisi aiheuttaa sitä ettei jalkani toimi, Maija kirjoittaa.

Hän kertoo perheen taistelevan vakuutusyhtiötä vastaan ja hoidosta. Maija ihmettelee, miksi kukaan ei osaa auttaa. Nyt hän on masennuksen jälkeen pyörätuolissa.

MTV uutisoi Maijan tulleen pompotelluksi lääkäriltä toiselle. Perhe oli käynyt yksityisellä lääkäriasemalla, mutta heille suositeltiin siirtymistä keskussairaalaan, jolloin kaikki hoito olisi saman katon alla.

Keskussairaalassa kuitenkin sanottiin, ettei heillä ole osaamista. Lähetettä erikoislääkärille ei myönnetty, vaan Maija ohjattiin kipupolille yli kahden kuukauden jonoon.

Äiti päätti viedä Maijan itse yksityiselle erikoislääkärille.

Poimintoja videosisällöistämme

– Rupesin ihan itkemään, sillä minulla oli siellä ensimmäistä kertaa olo, että lapseni saa hoitoa, ja joku ymmärtää asiasta jotain, äiti kertoo MTV:lla.

Vakuutusyhtiö ei myöntänyt maksusitoumusta fysioterapiaan. Perusteena oli Maijan aktiivinen hoito keskussairaalassa, jonka vuoksi yksityiskäynnit olivat turhia. Myöskään keskussairaalan lääkärin ylimääräistä käyntiä ei korvattu.

– Jouduin kaikessa taistelemaan vakuutusyhtiötä vastaan, äiti huokaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myöhemmässä vaiheessa masennuksen alettua Maija ei muun muassa saa enää keskussairaalalta fysioterapiaa eikä vakuutusyhtiöltä maksusitoumusta yksityiselle puolelle.

– Tuntuu kuin olisimme puun ja kuoren välissä. Olemme menneet sinne, minne lääkäri on meidät ohjannut, mutta vakuutusyhtiö katsoo käynnit turhiksi.

Jo ennen joulua Maijalle oli kertynyt yli 100 lääkärikäyntiä. Äiti on ottanut yhteyttä potilasasiamieheen.

Mainos