Venäjä uutisoi maanantaina näyttävästi amerikkalaisen vakoojan kiinnijäämisestä. Vakoiluskandaalin yhteydessä se kuitenkin paljasti myös, että toinen Moskovassa oleskeleva amerikkalainen diplomaatti onkin todellisuudessa keskustiedustelupalvelu CIA:n paikallinen asemapäällikkö.
Tavallisesti suurvallat ovat toimineet hienotunteisemmin paljastuneiden vakoojien kanssa, eikä tiedossa olevien tiedustelupalvelun työntekijöiden nimiä ole vuodettu julkisuuteen elleivät nämä ole jääneet kiinni. Uutissivusto Bloombergin mukaan Venäjän yllättävä liike puhuu selvää kieltä sen ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden viilentymisestä.
Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on pyrkinyt parhaansa mukaan parantamaan maiden tulehtuneita välejä, mutta tilanne näyttää menevän huonompaan suuntaan.
Maiden välisiä suhteita ovat viime aikoina hiertäneet erityisesti Venäjän sekaantuminen Iranin ja Syyrian tilanteisiin. Venäjä ei katso Iranin nykyhallinnon kritisointia hyvällä ja maan tiedetään aseistavan hallituksen joukkoja verisen sisällisodan repimässä Syyriassa.
Venäjä on kuitannut asekaupat ennalta sovittujen tilausten toteuttamisena. Uusimpien tietojen mukaan se on juuri toimittanut Syyriaan kehittyneitä ilmatorjuntaohjuksia ja laivojen tuhoamiseen suunniteltuja yliääniristeilyohjuksia.
Syyrian epävakaan hallituksen aseistaminen ilma- ja merikohteiden tuhoamiseen soveltuvilla kehittyneillä aseilla huolettaa kansainvälistä yhteisöä.
Kapinallisjoukoilla ei ole käytössään laivastoa tai ilmavoimia, mutta venäläiset ohjukset muodostavat suuren riskin mahdollisille kansainvälisille operaatioille Syyriassa.
– Ohjukset ovat merkittävä uhka laivasto-operaatioille, erityisesti itäisellä Välimerellä, Yhdysvaltojen armeijan kenraaliluutnantti Michael Flynn kommentoi.