Väittelijä, teologian maisteri Johannes Alarannan mielestä papin vaitiolovelvollisuutta pitäisi kansainvälisen oikeuden valossa muuttaa siten, että lapsen etu olisi aina ensisijainen.
– Papin pitäisi siis ryhtyä jatkossa toimiin aina, kun hän havaitsee lapsen edun olevan vaarassa, hän toteaa.
Kirkkolaissa säädetään papin ehdottomasta vaitiolovelvollisuudesta eli rippisalaisuudesta. Pykälässä rippisalaisuus ulotetaan rippiin ja muuhun sielunhoitoon. Pykälän toisessa momentissa vahvistetaan vaitiolovelvollisuuden ulottuvan myös siihen tilanteeseen, jossa pappi on oikeudessa todistajana.
Papin ilmoitusvelvollisuudesta puolestaan säädetään pykälän momentissa kolme. Momentin mukaan papin ilmoitusvelvollisuus liittyy yleisen lain mukaan ilmiannettaviin rikoksiin. Näissä tapauksissa rikoksen on oltava hankkeilla ja estettävissä. Tällaisessakaan tilanteessa pappi ei saa kertoa suoraan eikä välillisesti uskoutujan henkilöllisyyttä.
Alaranta esittää väitöskirjassaan lakia muutettavaksi siten, että papin ilmoitusvelvollisuus olisi voimassa aina silloin, kun lapsen etu sitä vaatii. Käytännössä ilmoitus tapahtuisi lastensuojeluilmoituksella.
Alaranta esittää lakiin myös tarkennusta siten, että se suojaisi jatkossa yksityisen ripin ja yksityisen sielunhoidon.
– Näin voitaisiin välttää tulkintaongelmia, hän toteaa.
Alarannan mukaan julkisessa keskustelussa on ilmennyt lainvastaista tulkintaa, jossa rippisalaisuus on haluttu laajentaa koskemaan myös muita kuin kirkon pappeja.
– Tällaiset tulkinnat ovat omiaan rapauttamaan papin kirkkolaissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden ehdottomuutta, hän sanoo.
TM Johannes Alarannan väitöskirja Taakkojen kantaja vai ilmiantaja? Kirkko-oikeudellinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin vaitiolovelvollisuudesta vuoden 1993 kirkkolain mukaan ja vaitiolovelvollisuudesta vuosina 2007–2012 julkisuudessa esitetyt tulkinnat tarkastetaan lauantaina 12. lokakuuta Itä-Suomen yliopistossa.