Väite: Pohjois-Korean johtajan ex-tyttöystävä teloitettu konekiväärillä

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin entinen tyttöystävä on teloitettu, väittää eteläkorealaislehti Chosunilbo.

Lehden mukaan teloitus tapahtui 20. elokuuta, ja samalla teloitettiin muitakin pohjoiskorealaisia musiikkitaiteilijoita.

Kim Jong-unin entinen tyttöystävä Hyon Song-wol ja muun mussa Unhasu-orkesterin johtaja pidätettiin 17. elokuuta pornografian hallussapidosta ja teloitettiin konekiväärillä ampumalla kolme päivää myöhemmin. Muut teloitetut olivat Unhasu-orkesterin jäseniä sekä Wangjaesan Light Music Bandin laulajia, muusikkoja ja tanssijoita.

Teloitettuja syytettiin omien seksiaktiensa kuvaamisesta videolle ja niiden myynnistä. Joillakin oli lehden mukaan hallussaan myös Raamattuja, joten heidät katsottiin poliittisiksi toisinajattelijoiksi. Teloitettujen perheenjäsenet lähetettiin vankileireille.

Chosunilbon mukaan Kim tapasi Hyon Song-wolin noin vuosikymmen sitten, mutta hänen isänsä Kim Jong-il käski lopettaa suhteen. Kimin nykyinen vaimo Ri Sol-ju oli niin ikään aikoinaan Unhasu-orkesterissa.

Mainos