Reima Välimäen kulttuurihistorian väitöskirja selittää maailmankuvaa, joka aiheutti harhaoppisina pidettyjen valdesilaisten vainon ja käännyttämisen 1300-luvun lopussa. Inkvisitiot osuvat yksiin Eurooppaa jakaneen uskonnollisen ja poliittisen kriisin, lännen kirkon suuren skisman, kanssa.
Vainotessaan harhaoppisia inkvisiittorit ja muut kirkonmiehet yrittivät hallita paljon yksittäisiä lahkoja laajempaa liikehdintää, joka kyseenalaisti vallitsevaa hierarkiaa.
Väitöskirja rakentuu myöhäiskeskiajan merkittävimmän inkvisiittorin Petrus Zwickerin uran ja kirjoitusten ympärille. Zwicker oli “harhaoppisen turmeluksen inkvisiittori” (inquisitor heretice pravitatis) eri puolilla saksalaista keisarikuntaa vuosina 1391–1404. Hän kuulusteli ja käännytti todennäköisesti tuhansia valdesilaisia.
Valdesilaiset olivat katolisen kirkon harhaoppiseksi julistama ryhmä, joka perustui köyhyyden ideaalille sekä maallikoiden saarnaukselle ja keskinäiselle ripittäytymiselle. Myöhäiskeskiajan valdesilaiset suhtautuivat vihamielisesti papistoon, kirkon valtaan ja omaisuuteen sekä moniin keskiajan kirkon oppeihin, kuten pyhimyskulttiin.
– Zwickerin jälkivaikutus oli jopa hänen inkvisiittorinuraansa merkittävämpi: hänen kirjoittamansa valdesilaisten vastaiset polemiikit kuuluivat myöhäiskeskiajan tärkeimpiin harhaoppisia käsitteleviin teoksiin. Zwickerin ja hänen lähipiirinsä kirjoittamista teksteistä on käyty tieteellistä keskustelua 1800-luvun lopulta lähtien, mutta ennen tätä tutkimusta niistä ei ole kyetty muodostamaan kokonaistulkintaa, Välimäki kertoo väitöstiedotteessaan.
Käsikirjoitusten arvoituksellisen verkko
Tutkimuksen päätelmät perustuvat käsikirjoitustutkimukseen sekä eri tekstiversioiden ja -kokoonpanojen vertailuun.
Eri käsikirjoituksia vertailemalla Välimäki todistaa, että aiemmin anonyymina pidetty teksti Refutatio errorum oli hyvin todennäköisesti Petrus Zwickerin kirjoittama luonnos, josta Zwicker myöhemmin muokkasi pääteoksensa Cum dormirent homines.
Erityisesti käytännölliset tekstit, kuten inkvisiittoreiden manuaalit, olivat helposti muokattavissa ja jatkuvassa muutoksessa. Myös tekstien käyttötarkoitus muuttui. Tutkijat eivät ole aiemmin kyenneet määrittelemään, mitä Petrus Zwickerin nimissä kulkeneet, inkvisitiomanuaaleja muistuttavat kokoelmat olivat.
Välimäki esittää, että valtaosa säilyneistä käsikirjoituksista on papistolle tarkoitettuja yleisiä ohjekirjoja, ja ainoastaan yhdessä käsikirjoituksessa on säilynyt täysi ammattimainen, Petrus Zwickerin ja hänen avustajiensa käyttämä inkvisiittorin ohjekirja. Tästä käsikirjoituksesta Välimäki on löytänyt aiemmin tuntemattomia dokumentteja, jotka valottavat 1390-luvun harhaoppivainoja Itävallassa.
Maallikoiden uskonkäsityksiin paneuduttiin perusteellisesti
Tutkimus luo uuden käsitteen retheologisation of heresy, harhaoppisuuden uudelleenteologisoituminen.
– Harhaoppisuuden tutkimus ja tuomitseminen oli 1200-luvulla päätynyt erityisvaltuuksilla toimineiden tuomareiden, kerettiläisyyden inkvisiittoreiden, valtaan. Kysymykset oikeasta ja väärästä opin tulkinnasta jäivät taka-alalle, kun inkvisiittorit ja juristit keskittyivät määrittämään rangaistuksia eriasteisesta osallisuudesta kerettiläisiksi katsottujen liikkeiden toimintaan. Uskonnolliset tuomarit eivät niinkään kysyneet uskosta, vaan teoista, Välimäki toteaa.
Myöhäiskeskiajalla tapahtui jälleen käänne, ja saksankielisessä Euroopassa se sijoittuu tutkittavaan ajanjaksoon 1300-luvun lopussa. Inkvisiittori Zwicker lähipiireineen oli keskeisessä roolissa.
Valdesilaisia vastaan kirjoittivat muutkin, mutta Zwickerin poleemiset teokset elvyttivät 1200-luvun alkupuolen opillista, väittelevää argumentaatiota.
– Kuulusteluissa myös tavallisten maallikoiden uskonkäsityksiin paneuduttiin ennenäkemättömällä tarmolla. Inkvisiittoreiden retoriikka ei pysynyt latinankielisissä teksteissä, vaan levisi saarnoina ja kansankielisinä käännöksinä. Maallikoiden oletettiin ymmärtävän oikean ja väärän opin ero – ja kantavan seuraukset rajan väärälle puolelle astumisesta, Välimäki sanoo.
Opillisiin kysymyksiin keskittyvällä harhaoppisuuden vainolla oli konkreettisia seurauksia. Euroopan ollessa jakautunut lännen suuressa skismassa (1378–1417) ensin kahden, sitten kolmen paavin alaisuuteen, kirkon arvovallan kyseenalaistivat monet muutkin kuin valdesilaiset.
Valmiiksi hajanaista valdesilaisten ryhmää vastaan oli kuitenkin helppo hyökätä. Samalla muutkin, jotka arvostelivat pyhimyskulttia, aneita tai kirkon omaisuutta asettuivat kyseenalaiseen valoon. Valdesilaisuudesta tuli lyömäase, jota käytettiin myös silloin, kun hyvin tiedettiin, ettei vastapuoli kannattanut heidän oppiaan.
– Paikallisella tasolla kerettiläisten tuomitseminen ja siihen liittyvät näyttävät rangaistukset välittivät viestiä, että kirkko, joka ei kyennyt ratkaisemaan omia perustavanlaatuisia ongelmiaan, teki sentään jotain varjellakseen kristikunnan yhtenäisyyttä ja opin puhtautta, Välimäki sanoo.
FM Reima Välimäen väitöskirja The Awakener of Sleeping Men. Inquisitor Petrus Zwicker, the Waldenses, and the Retheologisation of Heresy in Late Medieval Germany tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina 8. lokakuuta.