Vain alle puolet amerikkalaisista ottaisi rokotteen heti

Koronarokotteita annetaan Yhdysvalloissa tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa kappaletta päivässä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan monet amerikkalaiset suhtautuvat edelleen varauksella koronavirusrokotteisiin.

Kaiser Family Foundation -järjestön tammikuussa toteuttaman kyselyn mukaan vain 41 prosenttia aikoo ottaa rokotteen heti kun mahdollista. Vastaajista 31 prosenttia kertoo odottavansa, kunnes rokotteiden tehosta saadaan lisää näyttöä. Seitsemän prosenttia ottaisi rokotteen vain, jos se olisi pakollista ja 13 prosenttia kieltäytyisi siitä kaikissa tapauksissa.

Luottamus rokotteisiin on lisääntynyt hieman joulukuusta, jolloin 63 prosenttia kertoi viivyttävänsä rokotuksen ottamista ja kieltäytyvänsä niistä kokonaan. Rokotevastaisuus oli suurinta republikaaneja äänestävien ryhmässä sekä etnisten vähemmistöjen, matalampien tulotasojen ja haja-asutusalueilla asuvien parissa.

Tuoreiden laskelmien mukaan 70 prosentin rokotekattavuuden saavuttaminen heinäkuun alkuun mennessä edellyttäisi Yhdysvalloissa noin 2,4 miljoonaa päivittäistä rokoteannosta. Tavoite onnistuisi syyskuun alkuun mennessä 1,9 miljoonalla päivittäisellä annoksella.

Yhdysvalloissa ainakin yhden rokoteannoksen on saanut tähän mennessä noin 25,2 miljoonaa ihmistä ja täyden suojan 5,7 miljoonaa ihmistä. Tautikeskus CDC:n tietojen mukaan koronarokotteita annetaan tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa kappaletta päivässä.

Mainos