”Vaikea uskoa että keskusta voisi tämän hyväksyä”

Timo Heinonen (kok.) on huolissaan Antti Rinteen (sd.) hallitusohjelman talouspohjan höttöisyydestä.

Kokoomuksen kansanedustaja ja päättyneen kauden valtiovarainvaliokunnassa vaikuttanut Timo Heinonen on huolissaan Antti Rinteen (sd) hallitusohjelman talouspohjan höttöisyydestä.

Yli miljardiin nousevat pysyvät menolisäykset katetaan suurelta osin talouskasvulla ja työllisyyden parantumisella, mitä puolueettomat arviot eivät Heinosen mukaan pidä todennäköisenä eikä myöskään mahdollisena.

– Tosiasiassa nämä sinänsä pääosin hyviin kohteisiin suunnatut lisäsatsaukset tullaan maksattamaan lapsilla ja lapsenlapsillemme lisävelanottona. Valtion velkaantuminen kääntynee siis kasvuun ja se on myös tavallaan leikkaamista lapsilta, Heinonen toteaa tiedotteessaan.

Valtiovarainministeriön puolueettomien arvioiden mukaan alkavalla vaalikaudella talouskasvu hiipuu alle yhteen prosenttiin. Rinteen hallitusohjelman talouspohja on sen sijaan rakennettu kahden prosentin talouskasvulle.

– Sellaista talouskasvua ei nyt ole näköpiirissä eikä hallituksen linjaamat mm. veroratkaisut tätä edesautta vaan jopa heikentävät, jos veroja kiristetään nyt hallitusohjelmassa esitetyllä tavalla, Heinonen arvioi.

Heinonen toteaa panostuksien osaksi kohdentuvan tehottomasti. Oppivelvollisuusiän pidentäminen ei hänen mukaansa ratkaise ongelmia, vaan panostuksia olisi tarvittu enemmän jo peruskouluvaiheeseen ja myös toisen asteen erityisopetukseen, kuraattoreihin ja muihin opintoihin tukea antaviin toimiin.

Poimintoja videosisällöistämme

– On vaikea nähdä tehokkaaksi keinoksi ratkaista toisen asteen ongelmia koulupakolla. Samalla määrärahalla pystyisi tekemään paljon vaikuttavampia ratkaisuja. Maksuton toinen aste on sen sijaan kiitoksen arvoinen panostus, mitä yhdessä ajoimme.

Kiitosta Heinonen sen sijaan antaa siitä, että aloittava hallitus ei lähtenyt merkittävästi heikentämään yrittäjyyden ja suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä.

– Uskallan antaa tästä kiitosta ennen muuta keskustalle. SDP ja vihervasemmisto olivat linjanneet kovia toimia jotka olisivat heikentäneet yritysten toimintaa. Keskusta pystyi vahvan neuvotteluasemansa kautta estämään näitä kiitoksen arvoisella tavalla.

Heinonen huomauttaa kuitenkin, että yrittäjyyden panostusten ovat kosmeettisia.

Lopputuloksena hän pitää hallitusohjelmaa Suomen pitkän aikavälin talouden kannalta huolestuttavana.
Hänen mukaansa hallitusohjelman toimilla ei tulla pääsemään 75 prosentintyöllisyysasteeseen eikä sen kautta myöskään tasapainoiseen julkiseen talouteen ja valtion velkaantumisen taittumiseen.

– Perusta on sellainen, että on vaikea uskoa, että keskusta tämän neuvottelutuloksen voisi hyväksyä. Keskustan kynnyskysymykset ovat tässä aikalailla kierrelty ja kaarreltu, Heinonen arvioi.

Mainos