Verkkouutiset

Lumi pöllyää Lahden moottoritiellä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Vaihteleva ja myrskyisä sää jatkuu, pian tulee vaakaräntää

Torstaille ennakoidaan laajempaa lumipyryä sekä vesi- ja räntäsateita.

Sää on ollut viime aikoina vaihtelevaa ja tuulista, ajoittain jopa myrskyisää.

– Tälläkin viikolla sää on hyvinkin vaihtelevaa. Lauhan sään virtaukset ja kylmän ja kuivan pakkassään päivät vuorottelevat. Sateita tulee kaikissa olomuodoissa. Vaihtelevalle säälle ei toistaiseksi näy ennusteissa loppua, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Tiistaina päivällä sää on suuressa osassa maata poutainen, mutta sää pilvistyy vähitellen lännestä alkaen. Länsi- ja Pohjois-Lappiin leviää lännestä lumisateita.

Päivälämpötila on Varsinais-Suomen ja lännen rannikoilla paikoin nollassa tai hieman plussalla, muuten etelässä ja lännessä on pakkasta enimmäkseen 1–5 astetta, idässä 7–11 astetta ja pohjoisessa 6–12 astetta.

Keskiviikko on pääosin pilvinen, vaikka etenkin aamulla pilvipeite rakoilee paikoin.

– Tämän hetken ennusteen mukaan päivän mittaan Pohjanmaan yli liikkuu uusia vesi- ja räntäsateita maan keskiosaan ja siitä kohti itää. Idässä sateet tulevat laajalti jäätävänä vesisateena, Joanna Rinne sanoo.

Päivälämpötila on keskiviikkona etelässä ja lännessä 0–3 plusastetta, idässä ja pohjoisessa −3 ja +2 asteen välillä.

– Keskiviikkona maan pohjoisosan ylle alkaa muodostua matalapaineen keskus. Torstain lähestyessä tuuli voimistuu jälleen. Suomen ylle kulkee torstain vastaiseksi yöksi lännestä lisää sateita. Sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa sekaolomuodossa, pohjoisessa lumena, Joanna Rinne sanoo.

Matalapaineen keskus Suomen yllä syvenee torstaina. Sateita tulee laajalla alueella.

– Isossa osassa Suomea pyryttää lunta, osassa maata tulee mahdollisesti ajoittain vaakaräntää, ehkä myös vaakavettä. Sateiden olomuodot ennustuvat vielä huonosti, mutta maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat ovat nollan molemmin puolin, joten myös sateiden olomuodot vaihtelevat. Sateita voi tulla torstaina vedeksi muutettuna laajalti 15 millimetriä, mutta mahdollinen lumikertymä riippuu siis sateiden olomuodosta. Lapissa on pakkasta ja sateet tulevat lumena, Joanna Rinne toteaa.

– Torstain mittaan perjantaita kohden luoteistuuli voi voimistua myrskyksi asti. Myrskytuulten tarkemmasta ajoituksesta ja sijainnista tiedetään kuitenkin enemmän vasta ennusteen tarkentuessa viikon kuluessa.

Uusimmat
MAINOS