Vähenevätkö käräjäoikeudet edelleen – asia pohdintaan

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan käräjäoikeusverkoston jatkokehittämistä.

Hallituksen maaliskuussa tekemä kehyspäätös vuosille 2015-2018 merkitsee oikeusministeriön hallinnonalalla ja myös tuomioistuinlaitoksessa uusia mittavia menoleikkauksia.

Käräjäoikeuksia on nykyisin 27. Niiden määrää on vuosien mittaan vähennetty, mutta niillä on kuitenkin edelleen runsaasti sivutoimipisteitä.

Oikeusministeriön asettaman työryhmän on tarkoitus arvioida käräjäoikeuksien määrää ja sijaintipaikkakuntia useista näkökulmista.

– Käräjäoikeuksien sijoittuminen sinne, missä ennestään on muita oikeudenhoidon toimijoita, vahvistaa edellytyksiä laadukkaalle ja kustannustehokkaalle toiminnalle. Se mahdollistaisi myös yhteistyön tuomat edut toimitiloissa, turvallisuudessa, erityisosaamisen vahvistamisessa ja eri tukitoiminnoissa, Oikeusministeriö sanoo tiedotteessaan.

Ministeriön mukaan kansalaisten oikeusturva edellyttää kuitenkin, että käräjäoikeusverkoston pitää olla maantieteellisesti riittävän kattava.

Työryhmä selvittää myös käräjäoikeuksien sivutoimipisteiden ja sivuistuntopaikkojen tarpeen ja niistä aiheutuvat kustannukset. Toimeksiannossa lähdetään siitä, että ilman painavia syitä käräjäoikeuksien kansliatoimintoja tai istuntoja ei tule hajauttaa useaan toimipisteeseen.

Työryhmää johtaa apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos oikeusministeriöstä. Valmistelun aikana kuullaan mm. syyttäjien, poliisien ja ulosoton edustajia. Virkamiestyöryhmän työn on määrä valmistua ensi helmikuun loppuun mennessä, joten tieto olisi valmiina seuraavaa hallitusta varten.

Mainos