Raija Vahasalo muistuttaa, että voimassa olevan päivähoitolain uudistamista on esitetty jo vuonna 1999.
– Yli sata kansanedustajaa allekirjoitti vuonna 2001 tekemäni toimenpidealoitteen, jossa vaadittiin lain säätämistoimiin ryhtymistä. Vaikka päivähoitolain uudistaminen varhaiskasvatuslaiksi on ollut hallitusohjelmassa vuodesta 2003 alkaen, mitään ei ole vieläkään tehty. Tämän hallituksen tulee vihdoin antaa esitys lain uudistamiseksi, sanoo Vahasalo.
Jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Vahasalo vaatii hallitukselta selvitystä, milloin hallitusohjelmassa sovittu esitys varhaiskasvatuslaiksi annetaan. Lisäksi hän vaatii hallitukselta tietoa, tuleeko esitys olemaan esitys kokonaan uudeksi varhaiskasvatuslaiksi vai nykyisen lain osittaiseksi uudistamiseksi.
– Varhaiskasvatuslain säätäminen on merkittävä ja tärkeä uudistus. Eduskunnalla tulee olla riittävästi aikaa lakiesityksen käsittelyyn. Esitys tulee antaa eduskunnalle siten, että se varmasti ehditään käsittelemään. Lain uudistamista on tehty nyt jo lähes 15 vuotta, nyt on aika ryhtyä vihdoin toimenpiteisiin, vaatii Vahasalo.