Verkkouutiset

Yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitter. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Väärä tieto koronasta leviää korjattua nopeammin

Koronaa koskevan väärän tiedon määrä Twitterissä on suhteeton verrattuna faktantarkastajien tuottamaan sisältöön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Väärä tieto myös elää verkossa kauemmin. Tämä selviää meneillään olevasta tutkimuksesta, jossa selvitetään koronapandemiaan liittyvän tiedon leviämistä verkossa.

Tutkimus on osa Svenska handelshögskolanin johtamaa tutkimushanketta, jossa etsitään tapoja tehostaa pandemian torjuntaa.

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että faktantarkastusta tekevät organisaatiot ovat parempia, kuin mitä aikaisemmin oletettiin vastaamaan pandemiasta leviävään väärään tietoon.

Näyttää kuitenkin siltä, että faktantarkastus ei pysty pysäyttämään väärän tiedon leviämistä Twitterissä. Tutkimusjakson aikana koronaa koskeva väärä tieto levisi 3,5-kertaisesti verrattuna faktantarkistajien levittämään tietoon.

– On tärkeää, että faktantarkastajat tekevät sisällöstään houkuttelevampaa sosiaalisen median käyttäjille, niin että faktatarkastettua sisältöä jaettaisiin enemmän. Etenkin salaliittoteorioita sisältävää tai viruksen alkuperää koskevaa väärää tietoa myös yleensä julkaistaan uudelleen jonkin ajan kuluttua, sanoo yksi hankeen tutkijoista, tohtori Grégoire Burel.

– Faktantarkastajien tulisi näin ollen olla valmiimpia myös julkaisemaan omaa sisältöään uudelleen ja edesauttamaan sen jakoa. Sosiaalisen median alustojen tulisi myös ottaa suurempi vastuu ja tunnistaa väärä tieto nopeammin, hän jatkaa.

Kysely perustuu yli 350[nbsp]000 twiitin analyysiin ympäri maailmaa joulukuun 2019 ja tammikuun 2021 alun välisenä aikana. Tilit jakoivat joko koronaan liittyvää väärää tietoa tai faktatarkastettua sisältöä. Tilit sijaitsivat ympäri maailmaa, ja sisältö oli pääasiassa englanninkielistä.

Burel toteaa, että tulokset ovat hiukan masentavia faktantarkastuksen kannalta, mutta aiemmat tutkimukset osoittavat, että väärien tietojen oikaisu voi auttaa.

– Joka tapauksessa pääsy koronaa koskevaan oikeaan tietoon auttaa ihmisiä seuraamaan viranomaisten ohjeistuksia liittyen esimerkiksi turvaväleihin ja hygieniaan. Oikea tieto myös lisää rokotteiden hyväksyttävyyttä. Jos ymmärrämme paremmin, miten voimme oikaista koronasta liikkuvaa väärää tietoa, voimme pelastaa henkiä, Burel sanoo.

Tutkimus on osa Hankenin johtamaa HERoS (Health Emergency Response in Interconnected Systems) -tutkimushanketta, jonka tavoite on löytää tapoja tehostaa koronapandemian torjuntaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)