Verkkouutiset

Sami Borg. LEHTIKUVA/MESUT TURAN

Vaalitutkija Ylelle: Mahdollista ylittää 50 prosentin äänestysaktiivisuus

Ennakkoon äänesti 26,4 prosenttia äänioikeutetuista.

– Meillä on normaalitilanteessa, jos ajatellaan viime eduskuntavaaleja ja kuntavaaleja 2017 ja aikaisempia kuntavaaleja, ollut yleensä ennakkoäänten osuus noin 45:stä 50 prosenttiin, sanoo vaalitutkija Sami Borg Tampereen yliopistosta Ylen uutisille.

– Ja jos nyt päästäisiin tuohon sanotaan suhteeseen fifty-fifty, niin silloin meillä on tosiaan edelleen mahdollisuus ylittää 50 prosenttia äänestysprosentissa näissä aluevaaleissa, hän arvioi.

Borg huomauttaa, että on kysymys uudesta vaalityypistä ja monet varmaan aprikoivat, kuinka äänestää näissä vaaleissa.

– Varsinkin pienissä ja keskisuurissa kunnissa voi olla kysymys siitä, äänestääkö oman puoluekannan mukaan vai sellaista ehdokasta, jolla on hyvät läpimenomahdollisuudet kunnassa.

– Ja tällaiset seikat saattavat myös toimia siihen suuntaan, että monet valitsijat ovat lykänneet äänestyspäätöksiään, mikä sitten jopa voisi johtaa siihen, että saataisiin vieläkin korkeampi äänestysprosentti, Borg pohtii Ylelle.

Uusimmat
MAINOS