Hallitus antaa tänä keväänä eduskunnalle demokratiapoliittisen selonteon. Sen valmistelun yhteydessä on arvioitu demokratiapolitiikan toteutumista ja kerätty kansalaisjärjestöjen näkemyksiä demokratiaan liittyvistä haasteista.
Paloheimo on tehnyt selonteon tausta-aineistoksi arvion kansalaisten osallistumisesta politiikkaan. Hänen mukaansa se on perinteisillä vaali- ja puolueareenoilla vähentynyt sekä eriarvoistunut, vaikka kansalaisten kiinnostus politiikkaa kohtaan onkin viime vuosina lisääntynyt.
Paloheimo manaa julkista valtaa etsimään keinoja, jolla koulutukseen, tietämykseen ja poliittisen lukutaidon eroihin perustuvaa syvenevää osallistumisen kuilua voidaan kuroa umpeen.
Koulu ja kansalaiskasvatus tärkeässä osassa
Paloheimon mielestä suomalaisen demokratiapolitiikan tärkein tehtäväalue on kansalaisten poliittisen lukutaidon ja subjektiivisen kansalaispätevyyden vahvistaminen monipuolisen kansalaiskasvatuksen avulla. Kuntien tärkeimpien luottamustehtävien hoitamisessa hän lisäisi mahdollisuuksia hoitaa tehtäviä koko- tai puolipäivätoimisesti.
Oppilaitoksien vastuuta kansalaiskasvatuksessa on hänen mielestään vahvistettava ja yhteisten asioiden hoitoon liittyvää keskustelua ja päätöksentekoa otettava läpäisyperiaatteella mukaan eri oppiaineiden opetukseen.
Paloheimo haluaa kansalaiskasvatuksessa kiinnitettävän myös erityistä huomiota huono-osaisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja aikuisten poliittisen lukutaidon ja subjektiivisen kansalaispätevyyden vahvistamiseen. Tavoitteen edistämiseksi on hänen mukaansa tuettava kansalaisjärjestöissä ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa tehtävää kansalaiskasvatustyötä.
Vaaliliitot kiellettävä
Kansalaisten vaalivalintojen selkiinnyttämiseksi Paloheimo ehdottaa eduskunta- ja kunnallisvaalien vaalijärjestelmän uudistamista niin, että puolueiden väliset vaaliliitot kielletään. Äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi hän ehdottaa vaalien järjestämisen uudistamista niin, että äänestäminen on mahdollista myös sähköisenä etä-äänestämisenä.
Puoluetukilainsäädäntöä hän muuttaisi siten, että tukea voivat saada myös puolueet, jotka eduskuntavaaleissa ovat saaneet vähintään yhden prosentin hyväksytyistä äänistä. Lainsäädäntöä hän muuttaisi myös niin, että sähköinen etä-äänestäminen on mahdollista myös puoluejärjestöjen toiminnassa.
Hallitusohjelman joustavuutta Paloheimo lisäisi. Taloudellisten tai muiden yhteiskunnallisten olojen muutos pitäisi hänen mielestään voida ottaa vaalikauden aikana nykyistä joustavammin huomioon hallitusohjelmassa.
Paloheimon paketti sisältää myös avoimien kuulemistilaisuuksien käytön lisäämisen eduskunnan valiokuntatyössä ja kansalaisten suorien vaikutusmahdollisuuksien parantamisen kehittämällä julkisen hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan väliseen vuorovaikutukseen selkeitä ja helppokäyttöisiä sähköisiä käyttöliittymiä.