Arto Jääskeläinen esittää oman näkemyksensä siitä, miten laskentajärjestelmää voitaisiin muuttaa, jos näin haluttaisiin. Hän tekee ehdotuksen keskustelun avaukseksi. Jääskeläinen korostaa, että esitetyt näkemykset ovat hänen omiaan.
Perustuslain ja vaalilain mukaan eduskuntavaalit toimitetaan kussakin vaalipiirissä erikseen. Jokaisen vaalipiirin tulos lasketaan erikseen. Yhden vaalipiirin tulos ei vaikuta lainkaan toisen vaalipiirin tulokseen. Tuloslaskenta perustuu ns. d’Hondtin laskentamenetelmään.
Koska eduskuntavaalien tuloksella on keskeinen merkitys Suomen valtiollisessa elämässä, eduskuntavaalien vaalijärjestelmän pitäisi tuottaa aina oikeudenmukainen ja äänestäjien tahdon mukainen tulos.
Jääskeläinen toteaa, että tämän vuoden eduskuntavaalien koko maan tuloksessa pisti silmään pari yksityiskohtaa.
– Ensinnäkin se, että yksi puolue sai koko maassa annetuista äänistä 18,2 prosenttia ja 37 kansanedustajaa. Toinen puolue sai 0,5 prosenttiyksikköä vähemmän ääniä, mutta yhden kansanedustajan enemmän! Seurattuani vaalituloskommentteja havaitsin, että tätä asiaa ei ihmetelty käytännössä mitenkään, vaan lakonisesti todettiin vain asian nyt olevan noin ja johtuvan ”vaalimatematiikasta”, hän toteaa.
Vuonna 2011 vaalituloksissa oli samantyyppinen erikoisuus: kaksi puoluetta sai kumpainenkin 19,1 prosenttia äänistä, mutta toinen sai 39 edustajaa ja toinen 42.
– Tarvittaisiinkohan keskustelun syntymiseksi sellainen tilanne, jossa eniten ääniä saanut puolue saisi vain toiseksi eniten kansanedustajia? Sellaisenkin tilanteen nykyinen vaalijärjestelmämme nimittäin mahdollistaa, Jääskeläinen huomauttaa.
Toinen huomiotani kiinnittänyt seikka liittyy suhteellisen vaalitavan toteutumiseen. Suhteellisen vaalitavan nyrkkisääntö on, että jos saa 20 prosenttia äänistä, saa myös 20 prosenttia jaettavina olevista paikoista. Nykyinen vaalijärjestelmämme toteuttaa tätä sääntöä vain osittain.
– Jos katsotaan näiden vaalien prosenttiosuuksia äänistä ja saatuja paikkoja, havaitaan, että kaksi suurta puoluetta sai selvästi enemmän paikkoja kuin niiden suhteellinen ääniosuus olisi edellyttänyt. Toisaalta kolmella puolueella osuuksien erotus on vähemmän kuin yksi prosenttiyksikkö, Jääskeläinen toteaa.
Suhteellisempi vaalijärjestelmä on luotavissa
Hänen mukaansa on varsin helppo laatia vaalijärjestelmä, jossa suhteellisuus toteutuu nykyistä paremmin ja jossa äänestäjien tahto tulisi nykyistä paremmin esille.
Jääskeläinen esittää keskustelun avaukseksi seuraavaa mallia.
Vaalien tulosta laskettaessa koko maa (Ahvenanmaata lukuun ottamatta) olisi yhtenä vaalipiirinä. Tulos laskettaisiin Hare-Niemeyerin menetelmällä eli samalla menetelmällä, jolla vaalilain 6 pykälän mukaisesti jaetaan kansanedustajanpaikat vaalipiirien kesken.
Eli puolueen koko maan äänimäärä jaetaan koko maassa annettujen kaikkien äänien määrällä ja tämä luku kerrotaan jaettavina olevien paikkojen määrällä eli luvulla 199.
– Jakolaskun tuloksena syntyy desimaaliluku. Puolue saa sen kokonaislukuosan mukaisen määrän paikkoja. Jos kaikki 199 paikkaa eivät tule näin jaetuiksi, jaetaan loput paikat puolueiden desimaalilukujen suuruuden mukaisessa järjestyksessä.
– Kunkin puolueen paikat jaettaisiin sitten vaalipiireihin samalla laskukaavalla, Jääskeläinen jatkaa.
Siinä vaalipiirissä, missä puolue saisi eniten kannatusta, se saisi myös eniten paikkoja. Kustakin vaalipiiristä valittaisiin edelleen sen asukasluvun mukainen määrä kansanedustajia.
– Kun kaikkien puolueiden kaikki paikat on jaettu vaalipiireihin, saatetaan havaita, että vaalipiiristä näyttäisikin tulevan valituksi enemmän tai vähemmän kansanedustajia kuin sen asukasluku edellyttäisi. Tällöin tulisi tehdä ns. edustajanpaikkojen tasaus.
Tasaus voidaan Jääskeläisen mukaan tehdä useilla eri tavoilla.
– Itse olen kehitellyt menetelmän, joka perustuu suhteellisuuden vaalipiirikohtaiseen tarkasteluun. Koelaskelmassa tasattavaksi jäi neljä paikkaa 199:stä.
Kun olisi selvillä, kuinka monta paikkaa puolue saa vaalipiiristä, valituiksi tulisivat ne ehdokkaat, joilla on suurimmat henkilökohtaiset äänimäärät.
Äänikynnyksesksi 2 prosenttia
Jääskeläisen mielestä järjestelmässä pitäisi olla valtakunnallinen äänikynnys, jotta estetään se, että eduskunta koostuisi useista pienistä, esimerkiksi vain yhden kansanedustajan ryhmistä.
– Sopivana äänikynnyksen tasona pitäisin kahta prosenttia. Sillä puolue saisi jo neljä kansanedustajaa, hän toteaa.
Jääskeläinen sanoo olevansa täysin tietoinen siitä, että nykyinen kokonaan vaalipiirikohtainen ja d’Hondtin menetelmään perustuva vaalijärjestelmä koetaan puolueissa tuttuna ja turvallisena.
– Jos kuitenkin muutosta haluttaisiin, tässä esitetty laskentamenetelmä voisi olla yksi vaihtoehto keskustelun avaukseksi. Aivan täydellisenä sitäkään tuskin voidaan pitää. Sen myötä jokaisen äänestäjän antaman äänen painoarvo olisi kuitenkin sama vaalipiiristä riippumatta.
– Kun nyt pienessä vaalipiirissä pienelle puolueelle annettu ääni menee suurella todennäköisyydellä ns. hukkaan, esitetyssä menetelmässä ääni hyödyttäisi kyseistä puoluetta vähintään valtakunnallisesti, jos vain puolue ylittäisi valtakunnallisen äänikynnyksen, Jääskeläinen toteaa.
Hänen mukaansa menetelmä antaisi aina oikeudenmukaisen tuloksen, sillä eniten ääniä saanut puolue saisi eniten paikkoja, toiseksi eniten ääniä saanut toiseksi eniten ja niin edelleen.
Vaalipiirijakoa ei Jääskeläisen mukaan tarvitsisi muuttaa, se voisi periaatteessa olla mikä tahansa.