Eduskunnan välikysymyskeskustelussa puhuttiin menneistä puheista. Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Leena Meri totesi häntä ”pikkuisen naurattavan” demareiden puhe 35 000 henkilötyövuoden luomisesta.
– Minä katselin tänne istuntoon tullessa, mitä te lupasitte: 100 000 uutta työpaikkaa viime hallituskaudella. No, teillä oli valtiovarainministerin ja työministerin salkku. Te saitte 100 000 uutta työtöntä, ja nyt meidän pitäisi luottaa siihen, että te annatte meille ratkaisun avaimet, Leena Meri sanoi.
Sdp:n ryhmäjohtajan Antti Lindtmanin mukaan perussuomalaisten silloinen ryhmäjohtaja Jari Lindström esitti emu-puskurien purkamista ennen vaaleja.
– Teidän vaalislogan oli, että ”saat, mitä tilaat”. Kuka teiltä nämä palkanalennukset tilasi, Antti Lindtman kysyi perussuomalaisilta.
Perussuomalaisten Pentti Oinosen mukaan ennen vaaleja ”Sdp kantoi jatkuvasti huolta vain työperäisen maahanmuuton lisäämisestä. No, nyt teillä on niitä kaipaamianne maahanmuuttajia, mutta heidän työperäisyydestään en sitten ole ihan satavarma”.
Kokoomuksen Harry Harkimo käytti ensimmäisen täysistuntopuheenvuoronsa. Hän totesi, että Suomessa ”ylhäältä alas toimiva käskytysketju on kasvattanut julkishallinnon ja työmarkkinajärjestöt niin pulleiksi, että samaan tilaan ei enää työtä tekevä suomalainen mahdu”.
– Hallitus on omaa julkisuuskuvaansa säästämättä tehnyt työllisyyttä ja Suomen kilpailukykyä lisääviä toimia, sitä työtä, joka olisi ollut tarpeen tehdä jo kahden edellisen hallituksen aikana, kun te, hyvät vasemmiston, SDP:n ja vihreiden edustajat, istuitte siellä, Hjallis Harkimo sanoi.
– Ensiaputoimia on jatkettu jo liian kauan. Elvytys pelastaa ihmishenkiä, mutta uusia työpaikkoja se ei kyllä luo. Velaksi eläminen loppuu, kun nyt helpotetaan yrittäjien mahdollisuutta palkata työntekijöitä ja annetaan mahdollisuus paikallisesti sopia työsuhteiden ehdoista, kuten palkasta ja työajasta.
Omista hiuksista
Kokoomuksen Ben Zyskowicz halusi palauttaa mieliin vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen taannoiset lääkkeet työttömyyteen: lyhennetään työaika kuuteen tuntiin.
– Tässä meillä on iso ero. Vasemmistoliitto uskoo, että Suomi nousee tästä suosta sillä, että teemme vähemmän työtä, kokoomus uskoo, että sillä, että teemme enemmän työtä, Zyskowicz sanoi.
Arhinmäki vastasi kyseen olevan siitä, että pitäisi huolehtia ihmisten jaksamisesta työpaikoillaan.
– Sen vuoksi vasemmisto on esittänyt rohkeaa rakenteellista kokeilua — kun nyt on kokeilukulttuuri — siitä, että kokeiltaisiin kuusituntista työpäivää. Sen tulokset maailmalta osoittavat, että itse asiassa ihmisten sairastavuus vähenee, ihmisten työhyvinvointi paranee ja työn tuottavuus paranee, hän sanoi.
Zyskowicz totesi Arhinmäelle, että tällä logiikalla viisi tuntia tai neljä tuntia tarkoittaisi, että vielä paremmin pärjättäisiin.
– Uskotte varmasti myös siihen tarinaan, että paroni von Münchhausen nosti itsensä tukasta suosta, kun sinne joutui.
Sdp:n Pia Viitasen mielestä perussuomalaisten ryhmäpuhujan puheet opposition esitysten naurattamisesta eivät varmasti naurata työtöntä tai pienipalkkaista. Leena Meri kuitenkin kiisti nauravansa oppositiolle ja sanoi nauravansa heidän lupauksilleen.
Vaaliohjelman luvut
Keskustan Mika Lintilä otti kiinni keskusteluun vaalilupauksista ja siihen, että nyt Sdp vastustaa hallituksen säästöjä.
– Tietysti on hyvä muistaa se, että sosialidemokraatit ilmoittivat vaaliohjelmassaan kolmen miljardin sopeuttamisen, josta kaksi miljardia leikkaamalla ja miljardi veronkiristyksillä – ja tällä hetkellä on näkynyt 14 miljoonan leikkaus maaseudun kehittämisrahoista, Mika Lintilä sanoi.
– Kyllä me tarvitsemme rakenteellista muutosta tähän tilanteeseen. Ei tämä maa tule nousemaan tällaisella velkaelvyttämisellä, neljäraajajarrutuksella. Me olemme tällä vuosikymmenellä tilanteessa, että meillä on huonoin talouskasvu sitten 1860-luvun, jolloin oli suuret nälkävuodet Suomessa, Lintilä jatkoi.
Sdp:n Eero Heinäluoma kysyi Lintilältä ”kukas tässä on lisäämässä velkaa”.
– Te olette lisäämässä velkaa tähän vuoteen verrattuna yli 500 miljoonaa, kun edellinen hallitus sai katki tämän velkaantumiskehityksen edes alaspäin, Eero Heinäluoma totesi.
Kiistaton tosiasia
Keskustan ryhmäjohtaja Matti Vanhanen kehotti katsomaan myös lukujen taakse, jos Eero Heinäluoman tavoin vertaa eri vuosien lukuja. Vanhasen mukaan valtion kassaa on syöty.
Heinäluoma vastasi, ettei Vanhanen pääse siitä mihinkään, että hallitus on nyt ottamassa enemmän velkaa kuin edellinen hallitus otti tälle vuodelle ”ja se on kiistaton tosiasia”.
– Te olette puoli vuotta puhuneet, että velkaantuminen on hirveätä ja kauheata ja se pitää lopettaa, se tulee ja syö meidät ja, niin kun teillä joku sanoi, vie jopa holhoukseen. Mutta ette te ole sitä kyenneet katkaisemaan, Eero Heinäluoma totesi.
Matti Vanhasen mukaan hallitusohjelmassa on selvästi määritelty tahti sopeutustoimille ja velanotolle.
– Näihin tämän vuoden toimenpiteisiin: kas kun ette vuosi sitten näissä samoissa keskusteluissa osanneet ennakoida oman talouspolitiikkanne jäljiltä lainkaan oikealla tavalla tämän vuoden kehitystä, vaan esimerkiksi työllisyysmäärärahathan loppuivat kesken vuotta tänä vuonna. Keskellä vuotta, Vanhanen sanoi Heinäluomalle.
– Mikä laskutaito tai yhteiskunnallisen osaamisen taito taustalla on, että näin suuren virhearvion teitte vasta vuosi sitten? Ei tässä talouskehityksessä niin suurta heikentymistä ole tapahtunut tämän vuoden aikana, niin että kyllä olisi pitänyt pystyä tämä vuosi ennustamaan paremmin, mutta myös näyttää, että te rakensitte budjetin toiveiden varaan, Matti Vanhanen jatkoi.