Valtiotieteen tohtori Markku Reimaan teos Kekkosen kuiskaaja – harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti (Docendo) julkaistaan tänään. Eläkkeellä oleva entinen suurlähettiläs Reimaa käsittelee teoksessa Aaro Pakaslahden (1903-69) elämäntarinan lisäksi yhtymäkohtia 1970-luvun tapahtumiin ulkoministeriössä.
Kirjan mukaan Sodan jälkeen Suomessa muuttuneet poliittiset olosuhteet johtivat siihen, että Pakaslahti monivuotisena ulkoministeriön korkeana virkamiehenä ja ulkoministeri Wittingin läheisenä avustajana leimattiin vasemmistolehdistössä avoimesti ”natsiksi”, monien muiden tavoin. Kaikki, jotka olivat päättävissä asemissa jatkosodan vuosina toimineet, saivat helposti tuon leiman. …
Julkisen leimakirveen käyttö oli sodan jälkeen yleistä. Mutta samanlaista käytäntöä harrastettiin myös vuosikymmeniä myöhemmin huomattavasti hillitymmän julkisuuden suojassa.
Reimaa kirjoittaa 1970-lukua tarkoittaen, että ulkoministeri ja Sdp-johtaja Kalevi Sorsa käynnisti poliittisen sihteerinsä Kari Tapiolan kanssa uudenlaisen seulontamenetelmän, jolla ulkoministeriön palveluksessa olevia virkamiehiä luokiteltiin heidän poliittisen suuntautumisensa tai sitoutumisensa mukaisesti. Ilmeisesti projektin keskeisinä kohteina olivat muut kuin avoimesti tuohon 1970-luvun alussa sosialidemokraatiksi tunnustautuneet virkamiehet.
Kirjan tekstin mukaan Omaksuttua menetelmää sovellettiin virkamieskunnan ohella erityisesti tiedotusalalla toimiviin. Asia tuli avoimen keskustelun kohteeksi seuraavan vuosikymmenen vaihteessa. Toimenpide oli osa sosialidemokraattien ja keskustapuolueen sisäistä kamppailua ulkoministeriön keskeisistä paikoista. …
Perinteisen virkamiehen noudattaman virkavelvollisuuden, vaitiolovelvollisuuden ja vaihtuvien esimiesten ja siirtymävelvollisuuden alaisten toimintaedellytysten kannalta tuollaiseen puolueuskollisuuteen sovellettu seulonta ulkoministeriön palveluksessa oli tietysti monen perinteisen virkamiehen mielestä vahingollinen ilmiö. Mutta ilmeisesti koska se oli kerran järjestelmään istutettu, sen kuviteltuja, toimintaan vaikuttavia, tilapäisiä yksipuolisia hyötyjä on ilmeisesti senkin jälkeen toiminnassa sovellettu, Reimaa kirjoittaa ja päättää vihjaukseen:
Aivan toisenlainen kysymys oli ja on, säilyivätkö tuolla metodilla keräillyt tiedot pelkästään sosiaalidemokraattisen puolueen omassa käytössä. Kari Tapiolan myöhemmistä vaiheista ja edesottamuksista on olemassa muunkinlaisia viitteitä.