Uutta lakia kiitellään – ”tupakkatuotteiden käytön kaikkinainen loppuminen”

Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala pitää eduskunnan käsittelyyn tulleen uuden tupakkalain tavoitteita oikeansuuntaisina.

– Jo aikaisemmin pitkän tähtäimen tavoitteeksi otettiin tupakoinnin haittojen vähentämisen rinnalle tupakkatuotteiden käytön kaikkinainen loppuminen. On hyvä, että tämä on selkeästi kirjattu myös uuden lain ensimmäiseen pykälään. Vaikka tuo tavoite on vielä kaukana, niin hyviä askeleita otetaan koko ajan, kirjoittaa kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) Uuden Suomen blogissaan.

Maijalan mielestä ei kannata aprikoida, ovatko nyt esitetyt rajoitukset liian järeitä aseita taistelussa tupakointia vastaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Onhan sanottu, että jos tupakka olisi nyt keksitty, niin sen antaminen ihmisille kiellettäisiin kovan rangaistuksen uhalla. Kyse on niin vakavasta asiasta.

Maijalan mukaan esityksen ehkä eniten tupakoimattomia ihmisiä koskeva kysymys liittyy parveketupakointiin ja yleensä taloyhtiöissä tapahtuvaan tupakointiin.

– Suomalainen periaate on, että jokainen on isäntä omassa talossaan ja tämä näkyy siinä, että lainsäädäntö ei ole tarjonnut riittäviä keinoja tupakoimattomien ihmisen varjelemiseen naapureiden tupakkahaitoilta. Nyt muun muassa esitetään, että asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä parvekkeille, huoneistojen ulkotiloihin ja myös sisätiloihin.

Poimintoja videosisällöistämme

Maijalan mukaan esityksessä muistutetaan asennekasvatuksen ja naapurin oikeuksien kunnioittamisen merkityksestä.

– Tämä on tietysti oikein ja kaunista, mutta elävä elämä on osoittanut, että kaikki naapurit eivät toistensa oikeuksia kunnioita. Toivon, että valiokuntakäsittelyssä tarkasti punnitaan, ovatko nyt esitetyt keinot erilaisissa asumisyhteisöissä tapahtuvan tupakonnin haittojen ehkäisemiseksi riittäviä.

Maijala muistuttaa, että yksi tupakoitsija voi aiheuttaa taloyhtiölle huomattavia kustannuksia, kun sisällä tupakoivan henkilön aiheuttamat haju- ja terveyshaitat kulkeutuvat rakenteita pitkin tupakoimattoman henkilön asuntoon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Eikö nykypäivänä taloyhtiöillä tulisi olla aina subjektiivinen oikeus kieltää parvekkeilla ja myös asuntojen sisällä tapahtuva tupakoiminen?

Maijala korostaa, että Hallituksen esityksessä kerrotaan hyviä tilastotietoja tupakoinnin vähentymisestä erityisesti nuorten parissa.

– Sosiaalinen paine tupakoinnin suhteen on muuttunut – enää ei ole ihannoitavaa eikä juuri edes hyväksyttävää tupakoida. Ympäristön asenteet ovat nimittäin kaikkia varoitusmerkintöjä tehokkaampia vaikuttamia tupakointia vastaan. On suuri terveyspoliittinen onnistuminen, että neljässätoista vuodessa nuorten tyttöjen ja poikien tupakointi on pudonnut 31 prosentista 13–14 prosenttiin.

Mainos